Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Näköislehti Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Tähtijutut

Suomen Madridin-lähetystö: Levottomuudet Barcelonassa jatkuvat – ”Tilanne on aika tulenarka”

Poliittiset levottomuudet Barcelonassa ja muualla Katalonian alueella Espanjassa jatkuvat, varoittaa Suomen Madridin-suurlähetystö. Suurlähetystö kehottaa välttämään väkijoukkoja, noudattamaan paikallisten viranomaisten ohjeita ja seuraamaan tiedotusvälineitä. –  Tilanne on aika tulenarka, sanoi konsuli Eeva Helminen Suomen Madridin-suurlähetystöstä STT:lle aiemmin aamupäivällä. Tuhannet Katalonian itsenäisyysjohtajia puolustaneet mielenosoittajat tukkivat eilen Barcelonan kansainvälisen lentoaseman. Illan kuluessa peruttiin toistasataa lentoa, sillä lentokoneiden miehistöt eivät päässeet työpaikalleen. Helmisen mukaan eilen Barcelonassa peruttiin noin kymmenen prosenttia kaikista eiliselle suunnitelluista lennoista. Vielä tänään aamupäivällä tilanne näytti rauhalliselta. Helminen kuitenkin arvioi, että mielenosoittajat saattavat aktivoitua päivän mittaan. –  Meillä on paljon suomalaismatkailijoita jumissa Barcelonassa, Helminen kertoi. El Pais -lehden mukaan Barcelonan lentoasemalla on tänään peruttu ainakin 45 lentoa. Peruutuksista parikymmentä koskee Vueling Airlinesia. Finnair ja Norwegian aikovat lentää tänään normaalisti Helsingin ja Barcelonan välillä. Ainakin aamun ja päivän lennot pääsivät lähtemään matkaan. Eilen Finnair perui iltalentonsa, jonka matkailijat reititettiin uudelleen toisille lennoille tälle päivälle ja huomiselle. Lentokenttätiet aamulla auki Mielenosoittajat tukkivat eilen myös lentoasemalle johtavia teitä. Lentomatkustajat ovat kertoneet, että ainakin aiemmin päivällä lentokentälle on päässyt moottoritietä myöden. Suurlähetystön mukaan ainakin jotkut metrolinjat toimivat normaalisti. Häiriöitä voi kuitenkin esiintyä. –  Osittain liikennöinti lentoasemalle sujuu jo julkisillakin, Helminen sanoo. Eilen liikenne seisoi pahimmillaan vielä viiden kilometrin päässä lentokentästä, ja monet matkustajat taittoivat loppumatkan jalkaisin. Suurlähetystö kehottaa suomalaismatkustajia olemaan yhteydessä lentoyhtiöönsä ja seuraamaan viranomaisten tiedotteita. Helminen suosittelee seuraamaan Twitterissä Espanjan ilmailuviranomaisia , Espanjan sisäministeriötä ja pelastustoimea . Ainakin sanomalehti El Paisilla on myös englanninkielistä uutisointia. Espanjassa matkustavia kehotetaan myös tekemään matkustusilmoitus ulkoministeriölle ja ilmoittamaan tilanteestaan läheisilleen. Kymmenien kerrottiin loukkaantuneen Kymmeniä ihmistä loukkaantui, kun mielenosoittajat ottivat eilen toistuvasti yhteen poliisin kanssa lentokentällä. Rtve-kanava kertoo, että poliisi on saanut kritiikkiä kovista otteistaan. Mielenosoitukset alkoivat, kun Espanjan korkein oikeus langetti 9–13 vuoden vankilatuomiot yhdeksälle Katalonian itsenäistymishankkeen johtajalle. Pisimmän tuomion sai alueen entinen varapresidentti Oriol Junqueras , jolle langetettiin 13 vuoden vankilatuomio kansankiihotuksesta ja julkisten varojen väärinkäytöstä. Yhteensä 12:ta johtajaa vastaan nostettiin syytteet heidän toiminnastaan lokakuun 2017 kansanäänestyksen aikoihin. Kolme heistä tuomittiin tottelemattomuudesta, mutta he eivät saaneet vankilatuomiota. Kaikki syytetyt kiistivät syyllisyytensä. Belgiaan oikeusprosessia paennut alueen entinen johtaja Carles Puigdemont on luonnehtinut tuomioita skandaaliksi. – On aika reagoida eri tavalla kuin koskaan ennen. Poikiemme ja tyttäriemme tulevaisuuden, demokratian, Euroopan, Katalonian puolesta, Puigdemont kirjoitti Twitter-tilillään.