Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Suomen lentopallokesä on ollut karmea – maajoukkueen kompurointi ei edes ole murheista suurin

Lentopallomaajoukkue horjutti olympiapaikkaa hakevaa Argentiinaa niin pahasti lauantaisessa karsintaottelussa, että päävalmentaja Marcelo Mendez joutui komentamaan alkupelin levänneen tähtihyökkääjän Facundo Conten kentälle. Argentiina tarvitsi maailman eliittiin lukeutuvaa laituria toden teolla päästäkseen suomalaisesta piinapenkistä. Ningbon kamppailun kolmas ja neljäs erä olivat vuoden 2019 parasta Suomea päätöspalloja lukuun ottamatta. Suomi hukkasi 21–18-johdon. Tämä oli pitkälti seurausta alkukesän aikana tulleista haavoista. Arvet aukesivat tiukassa paikassa. Tappiosta huolimatta kesken pelin tehty ryhtiliike miellytti. Ykköshakkuriksi noussut Samuli Kaislasalo ja kuusikkopaikan vallannut Peetu Mäkinen jatkoivat rohkaisevia esityksiä. Lyhyt väläys ei muuta tämän kesän kokonaiskuvaa miksikään. Kun takana on kolmetoista peräkkäistä tappiota, musta ei muutu valkoiseksi minkäänlaisilla argumenteilla. On sääli, että maajoukkueen synkkä jakso osui juuri olympiapaikan ratkaisseeseen kesään. Ningbon pelit ovat todistaneet, että huippuvireisellä Suomella olisi ollut täydet saumat Tokioon. Jos joukkue olisi ollut samalla tasolla kuin Mauro Berruton ja Tuomas Sammelvuon valmennuskauden parhaina hetkinä, kiinalaiskaupungissa olisi tehty suomalaishistoriaa. Maajoukkueen kompurointi ei taida olla tällä hetkellä suomalaisen huippulentopallon suurin murhe. Tiettävästi Sammelvuon lähtö sisältää vielä synkempiä piirteitä. Jo se oli kyseenalaista, että Sammelvuo päästettiin Venäjän riittoisimpien lihapatojen ääreen juuri Tokion olympiadin ratkaisuhetkien aattona. Sammelvuon perspektiivistä Venäjän päävalmentajapestin ottaminen oli inhimillinen ratkaisu, koska tilaisuus saattoi olla ainutkertainen. Suomen lentopalloliiton päätöksen olisi voinut hyväksyä vielä siinä tapauksessa, jos tilalle olisi ollut valmiina pätevä korvaaja. Nyt seuraajan etsiminen venyi aivan liian pitkälle. Lisäksi suomalaisten olisi pitänyt vaatia Venäjän lentopalloliitolta tuntuva korvaus, koska Sammelvuo vapautettiin kesken sopimuskauden. Tarvittaessa venäläiset olisivat olleet valmiita lyömään pöytään juuri niin paksun eurotukun kuin Suomi olisi vaatinut, mutta nähtävästi siirto kuitattiin lähes tulkoon kiitoksella. Lentopalloliitto olisi tarvinnut tämän lisärahoituksen kipeästi. Sammelvuon jo valmiiksi korkea markkina-arvo on noussut entisestään loistavan maajoukkuedebyytin ansiosta. Hän johti Venäjän heti maailman parhaiden maiden kesken pelattavan Nations Leaguen voittoon. Niinpä Sammelvuo on siirtymässä lentopallojätti Pietarin Zenitin luotsiksi lähiaikoina, vaikka nykyinen Kemerovo-sopimus on voimassa kevääseen 2022 asti. On selvää, ettei tätä muutosta tehdä pelkällä kädenpuristuksella.