Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Tähtijutut Moro Näköislehti Mielipiteet

Huuhkajien fanien vyöry kentälle tuo sakkoja – Palloliitto pyytää armoa Uefalta: ”Oli mahdoton estää”

Huuhkajien historiallisen EM-kisapaikan varmistumisen jälkeen perjantaina Töölön jalkapallostadionin tekonurmelle ryntäsi katsomosta valtava joukko ihmisiä. Se tulee tarkoittamaan Euroopan jalkapalloliitolta (Uefa) rangaistusta ottelun järjestäjälle Suomen Palloliitolle. –  Varmasti sakkoja tulee, ja varmasti se on jonkin suuruinenkin, Palloliiton pääsihteeri Marco Casagrande sanoo. –  Tämä on subjektiivinen arvio ja toive täältä päästä, mutta en ihan sinne asteikon yläpäähän usko. Luulen, että pyritään käyttämään jonkun verran armollisempaa kättä. Uefa tulee pyytämään Palloliitolta lausuntoa ”pitch invasionista” eli fanien ryntäämisestä kentälle, ja Casagrande arvioi, että lausuntopyyntö tulee parin kolmen viikon sisällä. Näin ollen lopullinen päätös rangaistuksesta tulee joko joulukuussa tai vasta ensi vuoden puolella. Palloliitto tulee vastauksessaan erittelemään Uefalle, miten ottelun turvallisuus järjestettiin. –  Uskon, että Uefalla on pelisilmää ja että siellä ymmärretään lieventäviä asianhaaroja ja sitä, kuinka iso asia tämä meille on. Voimakeinot pannassa Palloliitossa tiedettiin etukäteen, että mikäli Huuhkajat voittaa ottelun, todennäköisesti iso joukko ihmisiä juoksee kentälle. Näin ollen kysymys ei ollut siitä, miten kentälle tunkeutuminen estetään vaan siitä, mitä kentälle tunkeutumisen jälkeen tehdään. Pääsikö kokoluokka yllättämään? –  Ei, Casagrande sanoi. –  Se oli enemmän tai vähemmän arvattavissa. Edellisenä päivänä keskustelimme siitä turvakokouksessa ja Uefan delegaatin kanssa. Oliko se mahdoton estää? –  Oli. Ilman voimakeinoja se oli mahdoton estää ja totta kai teimme heti linjauksen, että me emme tule voimakeinoja käyttämään. Suomen jalkapallossa on tuoreessa muistissa kesäkuun tapahtumat. Tuolloin Palloliitto oli ennen Suomen cupin finaalia linjannut tavalliseen tapaansa, että kentälle meneminen on kielletty, mutta esimerkiksi paprikasumutteita ei liiton linjauksen mukaan käytetä jalkapallo-otteluissa. Ilveksen fanit ryntäsivät pelin jälkeen kentälle, ja järjestyksenvalvojat käyttivät sumutetta. Seurauksena oli pitkä jälkipyykki ja kohu. "Ei varmaan harmita liikaa” Palloliitto ja Huuhkajien pelaajat ovat ainakin julkisesti pidättäytyneet suuremmin kritisoimasta fanejaan. –  Pääpaino oli siinä ilossa ja puhtaasti nautimme siitä hetkestä. Totta kai tiesin, että meillä on tapahtuma- ja turvallisuuspäällikkö täysin tilanteen tasalla ja he tiesivät tarkalleen, mitä tehdä, Casagrande sanoi. Vastustaja Liechtenstein ja tuomarit ohjattiin nopeasti stadionin uumeniin. –  Lisäksi järjestyksenvalvojat tekivät puolikaaren vaihtopenkkien ympärille, jotta saimme hoidettua kentällä loppuun ne asiat, jotka piti. Casagrande ei ole kuullut joukkueelta parranpärinää. –  Negatiivinen puoli oli se, etteivät he päässeet kiertämään kenttää ja huudattamaan kannattajia, kuten muissa peleissä oli hienosti tehty. Ne jäivät nyt pois. Mutta se on ainutkertaista, ja sillä tavalla ei varmaan kuitenkaan se osio harmita liikaa. Tämä oli kuitenkin spesiaali juttu.