Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Koronatestin tulos pitää saada nopeasti – Muuten pienten lasten vanhemmat ovat pulassa

Yleensä harmittomat pikkunuhat voivat aiheuttaa nyt merkittäviä hankaluuksia pienten lasten vanhemmille ja työnantajille. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ja opetus- ja kulttuuriministeriön antaman ohjeistuksen mukaan lapsi ei voi mennä päivähoitoon tai kouluun, jos hänellä on pieniäkään hengitystieoireita. Ensin on saatava negatiivinen tulos koronavirustestissä. Testeihin on kuitenkin esimerkiksi Tampereella jonoa – jopa useampi päivä – ja myös testituloksen saamisessa voi kestää päiviä. Tilanne on kestämätön. Pikkunuhaan sairastunut lapsi joutuu helposti olemaan viikonkin pois hoidosta tai koulusta. Yhtä nuhaa seuraa usein toinen, sillä pienille lapsille nenän vuotaminen on arkipäivää. Nyt riskinä on , että tänä syksynä pienten lasten vanhemmille kertyy poikkeuksellisen paljon poissaoloja töistä sairaan lapsen hoitamisen takia. Osa pystyy tekemään etätöitä, mutta kaikille se ei ole mahdollista. Myös etätyön tekeminen voi olla vaikeaa, jos samalla pitää huolehtia yhdestä tai jopa useammasta lapsesta. Tästä monilla on kokemusta viime keväältä. Koulujen ja päiväkotien tiukka linja on ymmärrettävä. Koronaviruksen leviämistä on vaikea hillitä, jos päiväkoteihin ja kouluihin tullaan nuhaisina. Mitä enemmän tavanomaiset nuhat ja flunssat leviävät, sitä isomman kuormituksen kohteeksi joutuvat koronavirustestaajat. Testaukseen on nyt satsattava niin paljon kuin mahdollista. Jos myös kaikki nuhaiset lapset halutaan testata, testitulos on saatava nopeasti. Työntekijä turhautuu, jos hänen pitää päivätolkulla odotella negatiivista testitulosta kotona hyvävoimaisen, mutta hieman nuhaisen lapsen kanssa. Työnantajalle tilanne on myös taloudellisesti ja tuotannollisesti ikävä. Kesällä epidemia hiipui Suomessa ja moni huokaisi raskaan kevään jälkeen. Esimerkiksi käsihygieniasta ja turvaväleistä ei huolehdittu kesällä yhtä hyvin kuin keväällä. Nyt on jälleen aika ryhdistäytyä. Kädet on pestävä ja desinfioitava usein ja huolellisesti. Muihin ihmisiin on syytä pitää mahdollisuuksien mukaan turvaväliä. Yskimisen ja aivastamisen pitää suuntautua hihaan. Oikeaoppisesta kasvomaskien käytöstä tuskin on haittaa. Näin ehkäisemme paitsi koronaa myös perusflunssia, kuten keväällä nähtiin. Kaikkien on otettava vastuuta siitä, että yhteiskunta pyörii kaikesta huolimatta mahdollisimman hyvin.