Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Tulospalvelu Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Nanso yrittää saada osakeannilla kasaan 2,5 miljoonaa euroa

Yhtiön tavoitteena on kaksinkertaistaa liikevaihto ja listautua First North -markkinapaikalle vuoteen 2023 mennessä. Yhtiö järjestää julkisen osakeannin 9.4.–9.5.2019, jonka tavoitteena on kerätä 2,5 miljoonaa euroa kasvun rahoittamiseksi. Yhtiön Nanso- ja Vogue -brändit ovat uudistuneet. – Nanso-tuotteiden myynti omissa myymälöissämme on kasvanut jo kolme vuotta peräkkäin, 45 prosenttia vuodesta 2015 vuoteen 2018. Rohkea visiomme onkin kaksinkertaistaa liikevaihtomme vuoteen 2023 mennessä. Tarvitsemme lisärahoitusta kasvun toteuttamiseksi, sanoo toimitusjohtaja Antti Rönkkö tiedotteessa. Myynnin kasvu nojaa kolmeen päätekijään: monikanavaiseen vähittäiskauppaan Suomessa Nanso-brändin osalta, kansainväliseen tukkukauppaan Vogue-brändin osalta ja molempien brändien lisensointi-liiketoimintaan. Julkinen osakeanti toteutetaan Invesdorin kanssa. –  Uskomme, että osakeantimme herättää laajaa kiinnostusta suomalaisten sijoittajien ja kuluttajien joukossa. Tavoittelemme satoja uusia omistajia ja tavoitteenamme on listautua First North -markkinapaikalle 2–5 vuoden sisällä, sanoo Rönkkö. Nanso Group Oy on vuonna 1921 perustettu bränditalo, jonka brändejä ovat Nanso ja Vogue.