Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Tähtijutut Näköislehti

Tulipalo viljankuivaamossa Punkalaitumella – Myös Orivedellä paloi viljaa

Viljaa syttyi palamaan viljankuivaamossa Punkalaitumella Kannistonpolulla perjantai-iltana. Pirkanmaan pelastuslaitos sai kuivaamosta tulleesta savusta ilmoituksen kello 19.24. Pirkanmaan pelastuslaitoksen päivystävä palomestari Hanne Reiman kertoo, että viljaa oli siilossa arviolta noin 7 kuutiota. Pelastuslaitos tyhjensi kuivauskaapin viljasta. Tyhjennetyn viljan mukana tuli ulos jonkin verran kyteviä pesäkkeitä, jotka sammutettiin ulkona. Palo ei päässyt leviämään kuivurin rakenteisiin. Tilanne saattoi saada alkunsa viljan tukkeutumisesta kuivauskaapin sisällä. Kukaan ei loukkaantunut tilanteessa. Myös Orivedellä paloi viljaa Myös Oriveden Raidekujalla syttyi perjantai-iltana syttymään viljaa, kun viljasiilossa syttyi tulipalo noin kello yhdeksän aikaan. Siilo, jossa palo syttyi, on noin 27-kuutioinen. Tulipalo sai alkunsa viljan kuivauksesta. Pirkanmaan pelastuslaitos tyhjensi siiloa kello kymmenen aikaan ja kytevää viljaa sammutettiin pihalla. Tilanteen arvioitiin kestävän pari tuntia.