Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Tähtijutut Näköislehti

OP-ryhmä aloittaa yt-neuvottelut, irtisanottavia jopa 250 – Koskee Tampereella 600 työntekijää

OP-ryhmä aloittaa ensi viikolla yhteistoimintaneuvottelut, jotka johtavat arviolta enintään 250 ihmisen irtisanomiseen nykyisten tehtävien lakatessa. Yhtiö tiedotti asiasta tänään tiistaina. Yt-neuvotteluiden piirissä on noin 3000 ihmistä OP:n keskusyhteisökonsernissa, kertoo OP-ryhmän henkilöstöjohtaja Hannakaisa Länsisalmi . – Heistä valtaosa, noin 2 000, työskentelee Helsingissä. Tampereella meillä on pääasiassa vakuutusasiakkaiden henkilöitä, joita on neuvotteluiden piirissä 600. Alkavat yt-neuvottelut eivät koske OP:n osuuspankkeja. Lakkautettavien tehtävien tilalle uusia OP:n mukaan yt-neuvotteluiden taustalla ovat suunnitelmat ottaa käyttöön ”ketterä työskentelytapa” ryhmän yrityspankki- ja vakuutus-liiketoiminta-alueille. Yhtiö uskoo tämän luovan kulusäästöjä. Käytännössä uusi työskentelytapa tarkoittaa Länsisalmen mukaan siirtymistä työskentelemään erilaisissa itseohjautuvissa tiimeissä. Muutoksen myötä uskotaan syntyvän uusia tehtäviä, joita pyritään tarjoamaan irtisanomisuhan alla oleville työntekijöille. Sitä, kohdistuuko näitä uusia, mahdollisia tehtäviä Pirkanmaalle ja Tampereelle, on Länsisalmen mukaan tässä vaiheessa vaikea sanoa. – Kun neuvottelut eivät ole vielä alkaneet, emme pysty sanomaan, mitä uudet tehtävät olisivat, paljonko niitä tulisi olemaan ja minne ne kohdistuvat, Länsisalmi kertoo. – Sen tiedämme, että uudet tehtävät liittyvät toimintamalliuudistukseemme ja ainakin viime syksynä, kun aloitimme uudistuksen vähittäispankkiliiketoiminnassa, uusia tehtäviä syntyi merkittävä määrä. Useita satoja. OP-ryhmän viime syksynä käymien yt-neuvotteluiden seurauksena 700 silloista tehtävää päättyi ja uusia työtehtäviä syntyi 1 000. Kaikkiaan OP-ryhmässä työskentelee noin 12 000 työntekijää. Henkilöstö odottavalla kannalla Henkilöstölle yt-neuvototteluilmoitus ei tullut tiistaina täytenä yllätyksenä, sanoo OP-ryhmän Pohjola Vakuutuksen konttoritoimihenkilöiden pääluottamushenkilö Miia Korvenoja . – Tämä on tavallaan jatkumoa viime syksyn yt-kierrokseen. Silloin asia ei koskenut juurikaan vakuutuspuolta, joten henkilöstö on ehkä osannut odottaa, että asia tulee jossain vaiheessa koskemaan myös meitä, Tampereella työskentelevä Korvenoja kertoo. Pääasiassa henkilöstö on suhtautunut Korvenojan mukaan ilmoitukseen yt-neuvotteluista odottavaisesti ja asiaa sulatellen. Korvenojaa itseään tieto mahdollisesta 250 henkilön vähennystarpeesta on järkyttänyt. – Yhtiön tiedotteessa kyllä mainitaan, että syntymässä on myös uusia tehtäviä. Sitä, kuinka paljon, minkälaisia ja minne, ei kuitenkaan mainita. Se herättää kysymyksiä meissä henkilöstön edustajissa. OP-ryhmän yt-neuvottelut alkavat maanantaina 26. elokuuta ja ne kestävät vähintään kuusi viikkoa. Juttua päivitetty 20.8.219 kello 10.55: Lisätty Hannakaisa Länsisalmen kommentit. Juttua päivitetty 20.8.2019 kello 15.30: Lisätty Miia Korvenojan kommentit.