Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Vanhojen koulujen Tampere panee perheet koville

Tampereen kaupunki osoitti samassa osoitteessa koko ajan asuneelle tamperelaisperheelle päivähoidossa ja koulutiloissa kahdeksan vuoden aikana seitsemän eri rakennusta ( Aamulehti 22.8.2020). Valitettavasti tapaus ei ole ainut laatuaan, eikä tällaista tapahdu vain yhdellä asuinalueella. Esimerkiksi arviot Härmälänrannan uuden asuinalueen vaikutuksesta kouluihin ja päiväkoteihin ontuivat aikanaan pahasti. Päättäjät eivät nähneet, että väki haluaa ympäristökuntien omakotitalojen sijaan lähelle keskustaa ja tyytyy aiempaa vähempiin neliöihin. Nyt tilanne on karannut käsistä ja kaupunki tarjoaa omien sanojensa mukaan alueen lapsille vähiten huonoja vaihtoehtoja. Heikot signaalit ihmisten käyttäytymisessä pitäisikin ottaa osaksi pitkän aikavälin suunnitelmia. Usein vedotaan vanhoihin alueisiin ja niiden rappeutuviin koulu- ja päiväkotirakennuksiin sekä rahanpuutteeseen. Silti tuntuu, että ilmassa on myös jonkinlaista arkuutta tai hitautta ryhtyä korjaaman rakennuksia silloin, kun ne sitä eniten vaativat. Paikkailu ja osaremontit eivät selvästikään riitä, eikä edes normien täyttäminen nippa nappa. Päinvastoin ne nostavat kustannuksia pilviin silloin, kun rakennus joudutaan sulkemaan laajan remontin vuoksi. Tämä nähtiin esimerkiksi Härmälän koulutalossa. Useista pienistä remonteista huolimatta se odottaa nyt vuosia tyhjänä suurta remonttia. Samaan aikaan kaupunki haluaa merkittävää joukkoliikenteen käytön lisäämistä. Samoin se yrittää karsia sosiaali- ja terveydenhuollon kuluja. Näitä aikeita lyövät korville koulu- ja päiväkotiratkaisut. Seitsemän kaupungin rakennusta jo kokenut lapsi olisi päässyt päiväkoti-ikäisenä vielä kahdeksanteenkin, jos perhe olisi ottanut kaukaa tarjotun kesähoitopaikan vastaan. Vanhemmat äänestivät työmatkapyöräilyn puolesta, mikä vastaa kaupungin linjaa. Rakennusten heikko kunto näkyy henkilökunnan ja lasten terveydessä. Esimerkiksi Härmälän koulutalon ja Talvitien yksikön välillä tehtiin siirtoja, jotta oireilevien tilanne helpottaisi. Ongelmaisissa tiloissa jatkettiin silti koulutyötä, kunnes rakennus oli viime keväänä pakko sulkea. Osaa tiloissa pitkiä aikoja oleskelleista hoidetaan loppuelämän, mikä tuottaa terveydenhuollon kuluja. Kuluja tuottaa myös tilarumbassa väsyneiden perheiden tukeminen.