Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Näköislehti Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Tähtijutut

Kolme kuntaa kilpailee Pirkanmaan toiseksi suurimman paikasta tulevaisuudessa – väestöennusteen perusteella järjestys vaihtuu 2030-luvulla niukasti

Tampereen ympäryskunnista kolme erottuu muista väkiluvultaan lähes identtisinä. Nokialla, Ylöjärvellä ja Kangasalla laskettiin kussakin olevan runsas 30 000 asukasta viime vuonna. Nokian väkiluku oli joukon suurin, 33 527. Asukkaiden määrä oli kasvanut edellisvuodesta 0,6 prosenttia. Ylöjärvellä oli kolmikosta toiseksi eniten asukkaita, 32 983. Myös Ylöjärvellä asukasluku kasvoi edellisvuodesta, mutta vain 0,3 prosenttia. Kangasalla väkiluku kasvoi eniten, 0,8 prosenttia edellisvuodesta. Asukkaita oli kuitenkin kolmesta kunnasta vähiten, 31 676. Kun palataan ajassa taaksepäin, voidaan huomata, että myös vuosituhannen vaihteessa kuntien asukasluvut olivat hyvin yhteneväiset. Nokian asukasluku oli vuonna 2000 suurin, yli 26 905, Kangasalla asui 25 630 ja Ylöjärvellä 25 299 asukasta. Herää kysymys, miten asukasluvut kehittyvät tulevaisuudessa? Yksikään ei karkaa edelle Tilastokeskuksen väestöennuste ennustaa, miten kunnat kasvavat seuraavien parinkymmenen vuoden aikana. Vuoteen 2040 ulottuvan ennusteen mukaan yksikään kunnista ei lähde selvästi karkuun muilta tai toisaalta myöskään jää jälkeen väestönkasvussa. Ylöjärvi kiilaa kuitenkin niukasti kahden muun kunnan ohi ja on vuonna 2040 suurin 34 453 asukkaallaan. Mikäli ennuste toteutuu, kaksi muuutakaan kuntaa eivät jää kauas. Nokialla tulee ennusteen mukaan olemaan 34 305 ja Kangasalla 34 172 asukasta. Asukasluvun eron voi siis laskea sadoissa.