Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Puola ja Ranska yrittävät höyhentää Huuhkajat

Päävalmentaja Markku Kanervan miehistö pääsee lähiviikkoina vauhdikkaaseen kuntopuntariin. Jalkapallomaajoukkue kohtaa Kansojen liigan peleissä Bulgarian, Irlannin ja Walesin sekä niiden lomassa pelattavissa maaotteluissa Puolan keskiviikkona ja Ranskan 11. marraskuuta. Varsinkin tasokkaat maaottelupelit selkiyttävät Kanervan EM-suunnitelmia ja kasvattavat samalla joukkuetta Euroopan mestaruuskisojen mittaviin vaatimuksiin. Koronapandemian siirtämissä EM-kisoissa maajoukkue kohtaa alkulohkossa Tanskan, Venäjän ja viimeisenä Belgian ensi vuoden kesäkuussa. – Saimme meille kovia mittareita, kun maaotteluissa vastassa ovat Puola ja Ranska. Ne ovat vastustajina samantasoisia kuin Tanska ja Venäjä. Näissä peleissä näemme, miten pelaajat pärjäävät tällä tasolla. Se helpottaa EM-valintoja, Kanerva avasi tiistaina maajoukkueen näkymiä syksyn otteluihin. – Isossa kuvassa meidän on myös tarkoitus pärjätä joka pelissä. Uusinta marraskuussa Maajoukkue jatkaa Gdanskista pelattavasta Puola-ottelusta Kansojen liigan kotipeleihin Bulgariaa ja Irlantia vastaan 11. ja 14. lokakuuta. Marraskuun urakka on samanlainen. Suomi kohtaa ensin Ranskan Pariisissa sekä sen jälkeen Kansojen liigan vieraspeleissä Bulgarian ja Walesin 15. ja 18. marraskuuta. Valmennuksen ja pelaajien ajatukset keskittyvät kisojen lähestyessä yhä tiiviimmin EM-kisojen alkulohkoon. Kanervan mielestä joukkue olisi ollut varsin valmis kisoihin jo tänä vuonna, mutta koronapandemian järjestämä lisäaika saattoi tulla tarpeeseen. – Olimme henkisesti ja fyysisesti valmiita kisoihin. Toisaalta saimme kisojen siirron ansiosta enemmän aikaa valmistautua, tilaisuuden kohdata hyviä vastustajia ja saada rutiinia tämän tason peleistä, Kanerva pohti Puola-pelin aattona. – Siirto ei ollut välttämättä meille huono asia. Pukki, Sparv ja yleisö Kanerva kertoi maajoukkueen näkymistä Puolan Sopotissa etäyhteyksin järjestetyssä tiedotustilaisuudessa. Joukkueeseen tuli eri syistä lähes kentällisen verran poisjääntejä, mutta sitä valmentaja ei voinut enää ottelun aattona surkutella. – Näillä pelaajilla pärjäämme ihan mainiosti, Kanerva vakuutti. Jalkapöydän tulehduksesta toipuva Teemu Pukki liittyy maajoukkueeseen näillä näkymin torstaina. Samoin Tim Sparv , jonka Kanerva vapautti Puola-pelistä tämän omasta pyynnöstä. Huuhkajat saa Olympiastadionilla pelattaviin Kansojen liigan peleihin myös kotiyleisönsä. Koronarajoitukset sallivat stadionilla 30 prosentin käyttöasteen, joten Bulgaria- ja Wales-ottelut pelataan noin 7 500–8 000 katsojalle. – Toivottavasti tulee antoisia pelejä. Hienoa on ainakin se, että saamme yleisöä paikalle. Se antaa pelaajille lisäenergiaa, joten ilolla otetaan katsojat vastaan, Kanerva myhäili.