Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Näköislehti Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Tähtijutut

Allianssimallia on hyvä kokeilla rohkeasti

Tampereen opiskelija-asuntosäätiö Toas käynnistää Tampereen ensimmäisen allianssimallilla toteutettavan talonrakennuskohteen Kalevaan. Paikka on Hippostalon tontti. Vanha virastotalo aiotaan purkaa, ja tilalle rakennetaan noin 700 opiskelija-asuntoa sekä tiloja muille palveluille. Hipposkortteli on Toasin historian suurin uudiskohde. Suuruusluokka vastaa kahta Hervannan Mikontaloa. Koska kyse on opiskelija-asunnoista, vuokrien on syytä pysyä mahdollisimman kohtuullisena, mikä tarkoittaa myös tarkkaa kulukuria rakentamisessa. Sen vuoksi Toas on päättänyt toteuttaa hankkeen allianssimallilla. Siinä tilaaja ja tuottaja ovat samalla puolella ja kaikki sitoutuvat samoihin päämääriin. Malli myös kannustaa osapuolia etsimään yhdessä ratkaisuja. Hyödyt ja riskit jaetaan siten, ja jos kustannukset ylittyvät, kaikki osapuolet joutuvat maksamaan ja jos ne alittuvat, maksetaan bonuksia. Tampereella on allianssimallista hyviä kokemuksia viime vuosilta. Paras esimerkki lienee Tampereen rantatunneli, joka oli yksi Suomen ensimmäisistä allianssihankkeista. Tunneli valmistui puoli vuotta etuajassa suunniteltuun aikatauluun nähden ja alitti budjetin. Myös esimerkiksi laadulle ja työturvallisuudelle asetetut tavoitteet ylittyivät. Yksi merkittävä allianssihanke Tampereella on raitiotien rakentaminen. Siinä allianssin muodostavat tilaajat eli Tampereen kaupunki ja Tampereen Raitiotie Oy sekä tuottajat eli NRC Finland, YIT Suomi ja Pöyry Finland. Allianssi suunnittelee ja rakentaa raitiotien sekä varikon. Allianssimallia voidaan hyödyntää myös muussa kuin isoissa rakennushankkeissa. Tesomalla on Suomen ensimmäinen allianssimallilla toteutettu hyvinvointikeskus. Sen eri palveluita tuottavat yhteistyössä kaupunki, Mehiläinen ja Setlementti Tampere. Monen Tampereen allianssihankkeen yhteydessä mainitaan sana "ensimmäinen". Se on hyvä asia. On tärkeää olla edelläkävijöiden joukossa etsimässä uusia, aiempaa parempia toimintamalleja. Jokaisessa hankkeessa opitaan uutta ja kaikkea sitä voidaan hyödyntää tulevaisuudessa. Esimerkiksi Tampereen tunnelia rakennettaessa syntyi arvioiden mukaan innovaatioita yli 20 miljoonan euron edestä. Jos Toasin Hipposkorttelissa pystytään edes osin yhtä kunnianhimoiseen työhön, voidaan odottaa hyvää lopputulosta.