Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Koskaan ei ole liian myöhäistä oppia uusia taitoja ja kiehtovia asioita itsestään

Ajoin ajokortin vasta neljä vuotta sitten. Sen ajaminen nuorena viivästyi monesta syystä, ja jossain vaiheessa havaitsin, etten oikeastaan edes tarvitse sitä. Uskon, että ajokortittomien aikuisten määrä lisääntyy, mutta ymmärrän hyvin, että ilman korttia pärjäävät vain hyvien julkisten yhteyksien äärellä asuvat. Ajokortti avasi minulle maailman, jota olen toki jo aikaisemmin seurannut, mutta henkisen etäisyyden päästä. Ennen korttia en voinut ymmärtää, miten sama ihminen, joka kulkee sekä jalan, polkupyörällä että autolla, voi silmänräpäyksessä jengiytyä yhteen viiteryhmään niin, että on täysin kykenemätön asettumaan toisen liikuntatavan valinneen asemaan. Aloin ymmärtää, mistä tieliikenneraivo ja ihmisten taipumus sitoa identiteettinsä kulkuvälineeseensä kumpuavat. Otetaan vaikkapa pyöräilijät. Osa pyöräilijöistä kuvittelee, autoilijoissa on koulukunta, jonka mukaan on moraalisesti oikeutetumpaa ajaa väärin ajavan pyöräilijän päälle kuin antaa hänelle tietä. Se on totta. Tämä koulukunta on syntynyt tilanteissa, joissa pyöräilijä on kiilannut auton eteen niin, että säikähtäneeltä kuljettajalta on unohtunut, ettei pyöräilijöiltä vaadita ajokorttia, eikä heillä siksikään välttämättä ole kovin kummoisia käsityksiä tieliikennesäännöistä. Sama pätee jalankulkijoihin. Kiitos jokasyksyisten kampanjoiden säntäileviin lapsiin on helppo suhtautua, mutta jo kuulokkeet korvilla kulkeva nuorison edustaja saattaa olla joillekin liikaa. Viimeistään syyspimeinä autoilijan raivo jalankulkijoita kohtaan kiihtyy. Se johtuu siitä, että jokainen ilman riittäviä heijastimia liikkeellä oleva kulkija aiheuttaa ratin takana niin voimakasta verenpaineen nousua, että siitä voisi jo sellaisenaan lätkäistä sepelvaltimotautidiagnoosin. Tässä vaiheessa vuotta sekin autoilija, joka vielä keväällä halusi antaa pyöräilijöille opetuksen, ymmärtää, ettei sittenkään halua tappaa ketään. Tien päällä ei riitä, että minä itse olen erittäin taitava ja kyvykäs kuljettaja. Joku muu ei välttämättä ole, ja tämä pelkotila ruokkii raivoa. Vaaratekijä voi olla vaikka autonmerkki. Jos allasi on vaatimattomampi peli tai nätti eteläkorealainen hybridi, jonka kyljessä komeilevat autokoulun tarrat, jokainen pakettiauton kuljettaja kiilaa eteesi. Vastaavasti jos ajat erikoisvarustellulla mersulla saat töppäilläkin ihan rauhassa ilman, että kukaan osoittaa siinä tilanteessa mieltään. Jälkeenpäin voi osoittaa. Sosiaalisen median puskaradiot ja tekstiviestipalstat ovat sitä varten. Parhaassa tapauksessa sinusta ja autostasi on napattu tilannekuva. Kirjoittaja on Aamulehden toimittaja.