Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Maastoauto ajautui tuntemattomasta syystä keskikaistalle moottoritiellä Akaassa – suljettu kaista on avattu liikenteelle

Tampereen ja Hämeenlinnan välisellä moottoritiellä oli lauantaina yksi ajokaista suljettuna liikenteeltä. Syynä oli tuntemattomasta syystä keskikaiteeseen ajautunut maastoauto, kertoo paloesihenkilö Antti Kantojärvi . Onnettomuudessa säästyttiin henkilövahingoilta, eikä kolariin joutunut muita autoja. Onnettomuuspaikka sijaitsee Konhon ja Toijalan liittymien välillä. Haittaa liikenteessä oli Hämeenlinnan suuntaan. Palokunta ohjasi liikennettä, siivosi peltivaurioita kärsineen auton paikalta ja imeytti auton nesteet alle tunnissa. Kaista on suljettiin 11.57 ja avattiin uudelleen liikenteelle 12.40. Kantojärven mukaan moottoritiellä raivaustöiden on oltava nopeita lisävahinkojen välttämiseksi. – Valtatie kolme on taas täysin liikennöitävissä, hän sanoo.