Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Tampere luottaa ihmisten omaan arvostelukykyyn – Tuhkien sirottelupaikasta kertova kyltti on siirretty lähemmäksi rantaa Hatanpäällä

Tämänkesäinen keskustelu Hatanpään Arboretumin Pajaniemen tuhkien sirottelupaikasta sai aikaan sen, että paikasta kertova kyltti on siirretty lähemmäksi rantaa. Kivistä ja kivipaasista rakennetulla paikalla pääsee veden ääreen sirottelemaan tuhkat. Pajaniemeen voi saapua esteettömiä reittejä pitkin, mutta itse sirottelupaikka ei ole esteetön. Niemi pistää järveen suunnilleen arboretumin lammen ja kukka-alueiden kohdilta. Alkukesästä oli ongelmia, kun Pajaniemessä otettiin aurinkoa, uitettiin koiria, roskattiin ja käyttäydyttiin monin tavoin epäsopivasti. Mikä on tilanne nyt loppukesästä, suunnittelupäällikkö Timo Koski kaupungilta? – Puisto on näin korona-aikoina ollut vilkas. Tietooni ei ole tullut epäsopivaa käytöstä kesäkuun hellekauden jälkeen eli tilanne on rauhoittunut. Lukijapalautteessa kaivattiin Pajaniemeen aitaa ja porttia, jotta rauha olisi taattu. Voiko sellaiset saada? – Paikka on kaikille avoin, eikä tuhkien sirotteluun tarvita mitään erillislupaa. Sen vuoksi sitä ei aidata. Monet haluaisivat jättää paikalle kukkia ja muistoesineitä. Miten näiden kanssa voi toimia? – Sirottelupaikalle ei saa jättää muistoesineitä, tuhkauurnia eikä kukkia. Veteen saa laittaa ainoastaan vainajien tuhkat. Sirottelupaikalla kävijöiden olisi hyvä huomioida puistoalueen muut käyttäjät: Arboretum on Tampereen suosituimpia puistoja. – Ideana on, että sirottelupaikka ei teetä töitä kaupungille kunnossapitotöitä. Me emme kerää pois kukkia ja kynttilöitä. Niitä ei siis saa jättää. Jos saisi, jotkut omaiset voisivat loukkaantua, kun ne seuraavana päivänä kerättäisiin pois. Millainen on tuhkien sirottelupaikan idea? – Me luotamme siihen, että ihmisillä on tilannetajua ja näin he ymmärtävät, miten paikassa sopii käyttäytyä. Emme ole tekemässä mitään sääntöjä. – Lähtökohtana on, että on tällainen vapaa mahdollisuus niille, jotka tahtovat tulla näin haudatuksi. Tämä sirottelupaikka ei kuulu seurakunnalle, koska se ei ole vihitty kirkkomaa. Jos haluaa muistokilven, pitää haudata esimerkiksi Kalevankankaan hautausmaalle tai muille vihityille hautausmailla. Hatanpään arboretumin alueelle, Pajaniemeen, valmistui tuhkien sirottelupaikka kesällä 2019. Siellä josta voi sirotella vainajien tuhkia Pyhäjärveen. Hatanpään arboretumiin pääsee hyvin kävellen ja pyöräillen sekä julkisella liikenteellä. Linjat kannattaa tarkastaa Nyssen sivuilta nysse.fi. Tällä hetkellä arboretumiin pääsee linjoilla 11, 21, 32 ja 33. Autoilijan on pysäköitävä autonsa Hatanpään alueen yleisille pysäköintipaikoille. Hatanpään arboretumin alueella on levähdyspenkkejä ja yleisö-wc.