Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Näköislehti Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Tähtijutut

Tampereella tehdään hienoa työtä materiaalien parissa, ja tekemisessä ympäristönäkökulma on vahvasti esillä

Maapallon luonnonvarat hupenevat. Onneksi näkyvissä on jo jonkin aikaa ollut merkkejä siitä, että ympäristöystävällisemmät ja planeettamme alati niukkenevia resursseja säästävät tuotteet ovat lyömässä itseään läpi myös kuluttajien keskuudessa. Tämä on tärkeätä. Mitä enemmän kuluttajat haluavat ja vaativat, sitä enemmän luontoa säästäviä tuotteita kehitetään ja valmistetaan. Yksi alue, missä on vielä paljon tekemistä, ovat pakkaukset. Tampereella on tehty jo monta lupaavaa keksintöä uuden kiertotalouden ajan pakkausmateriaalien alalla. Tampereen yliopiston Hervannan kampuksella (entinen TTY) on kehitetty muun muassa kasvijäänteistä valmistettava biomuovi. Tampereen yliopiston BioÄly-hankkeessa tutkitaan ruuantuotannon sivuvirtojen hyödyntämistä raaka-aineiden valmistuksessa. Myös puupohjaisia ratkaisuja, kuten ligniinin ja nanoselluloosan hyödyntämistä pakkausten raaka-aineena, kehitetään. Elintarviketeollisuuden sivuvirtojen hyödyntämistä tutkitaan myös Tampereen ammattikorkeakoulun koordinoimassa Herää pahvi! -hankkeessa. Hieno esimerkki luonnonvaroja säästävästä ja kiertotalouden periaatteita edistävästä uudesta pakkausmateriaalista on hankkeessa kehitetty paperipussi. Biohajoavasta pussista noin viidesosa on kaurajauhojen valmistamisessa syntyvää ylijäämää eli kauran kuorta ( AL 9.11. ). Uusien materiaalien kehittäjillä on iso rooli, kun etsitään keinoja edistää kiertotaloutta ja säästää luonnonvaroja. Tämä ei koske pelkästään pakkauksia, vaan kaikkia materiaaleja. Mitä kevyempiä, kestävämpiä ja vähemmän energiaa kuluttavampia materiaaleja keksitään, sitä enemmän maapallo kiittää. Tamk on jo tehnyt paljon yhteistyötä Tampereen yliopiston kanssa. Uudessa yliopistoyhteisössä yhteistyötä on hyvä viedä yhä pitemmälle. Pari viikkoa sitten Hervannan kampuksella juhlistettiin tamperelaisen materiaaliopin 50-vuotisjuhlaa ( AL 25.10. ). Tulevaisuuden tavoitteeksi voidaan asettaa, että Tampereen seudulle rakennetaan Suomen johtava materiaalien tutkimuksen ja biotuotetalouden keskittymä, jossa kestävää, kiertotalouteen perustuvaa tulevaisuutta rakennetaan monipuolisella elottomien ja elävien materiaalien huippuosaamisella. Tätä vähempään Suomen toiseksi suurimman yliopiston ei pidä tyytyä.