Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Rallin MM-sarjaan vielä yksi kilpailu – maailmanmestari kruunataan joulukuussa Monzassa

Ralliautoilun ystävät saivat perjantaina miellyttäviä uutisia, sillä lajin MM-sarja ilmoitti vielä yhdestä lisäkilpailusta koronaviruspandemian runtelemalle kaudelle. Kauden päättävä kahdeksas osakilpailu kaasutellaan 4.–6. joulukuuta Italian Monzassa, joka tunnetaan paremmin formula ykkösten näyttämönä. Monzassa on ajettu rallikilpailu vuodesta 1978 lähtien, mutta nyt kisa on ensimmäistä kertaa osa MM-sarjan kalenteria. Kisan ovat voittaneet rallin tähtinimistä Dani Sordo ja Sebastien Loeb , mutta kilpailun menestynein kuski on ratamoottoripyöräilyn legenda Valentino Rossi . Rossi on vienyt kisavoiton seitsemään otteeseen. Asfaltilla ajettava MM-osakilpailu on kaikkiaan noin 220 kilometrin pituinen, ja osa erikoiskokeista ajetaan Monzan kuululla moottoriradalla. –  Meidän pitää kehittää uusia lähestymistapoja nykytilanteessa, ja Monzan MM-ralli on hieno esimerkki tästä. Se on ikonisen ratatapahtuman ja perinteisempien ralliosuuksien avioliitto, FIA:n rallijohtaja Yves Matton tunnelmoi MM -sarjan verkkosivuilla . Kauden kuudes ralli ajetaan tänä viikonloppuna Italian Sardiniassa. Viimeistä edellinen kilpailu on vuorossa Belgiassa Ypresin (Ieper) kaupungin liepeillä 19.–22.  marraskuuta. Koronapandemia perui tältä kaudelta kaikkiaan kahdeksan MM-rallia, mukaan lukien Jyväskylän MM-rallin.