Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Komediateatterin Korpelan kujanjuoksu siirtyy kesään 2021

Komediateatterin kesän ensi-ilta Korpelan kujanjuoksu siirtyy kesään 2021. Teatterin mukaan näytelmän koko työryhmä on pahoillaan siirrosta, mutta pitää ratkaisua ainoana oikeana. Teatterin tiedotteessa kerrotaan, että iso tuotanto vaatii tietyn esitysmäärän ja tänä kesänä se ei ole mahdollista, vaikka koronavirustilanne antaisi mahdollisuuden järjestää yleisötilaisuuksia loppukesällä. Korpelan kujanjuoksun lipuista 40 prosenttia oli varattu tai myyty. Varaukset siirretään vuodella eteenpäin vastaavaan esitykseen. Teatterista kerrotaan, että lipunmyynnistä ollaan yhteydessä kaikkiin Korpelan kujanjuoksun asiakkaisiin. Jos koronavirustilanne sen sallii, Tampereen Komediateatteri järjestää elo- ja syyskuulle ajatellut konsertit suunnitelman mukaisesti. Sen lisäksi suunnitteilla on yllätysohjelmaa, mutta siitä kerrotaan lisää sitten, kun on varmaa, että tilaisuuksia saa järjestää. Kesän satunäytelmän Aladdin ja taikalamppu kohtalo on vielä auki. Näytelmän ensi-ilta on jo siirtynyt toukokuusta kesäkuulle, ja valmiutta esittämiseen pidetään jatkuvasti yllä.