Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Taysiin pääsee kiireettömään hoitoon Suomen yliopistosairaaloista nopeimmin – odotusaika oli viime vuonna keskimäärin vähän yli kuukausi

Taysiin pääsee hoitoon Suomen yliopistosairaaloista keskimäärin kaikkein nopeimmin, kun potilaalla on tarve kiireettömään hoitoon. Odotusaika on keskimäärin 34 vuorokautta. Asia käy ilmi Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) viime vuotta koskevasta tilastosta. Yliopistollisia sairaaloita on Suomessa viisi: Tampereella, Helsingissä, Turussa, Kuopiossa ja Oulussa. THL:n mukaan odotusaika Suomen sairaaloihin on yleisesti ottaen kasvanut. Se on keskimäärin 1–2 kuukautta. Kaikkia sairaanhoitopiirejä vertailtaessa Pirkanmaalla hoitoon pääsyn odotusaika on kolmanneksi lyhyin. Etelä-Karjalan sairaanhoitopiirissä keskimääräinen odotusaika on 32 vuorokautta ja Kainuun sairaanhoitopiirissä 33 vuorokautta. Pisimpään kiireetöntä aikaa joutui viime vuonna odottamaan Pohjois-Savon sairaanhoitopiirissä, keskimäärin 55 vuorokautta. Seuraavaksi pisimmät odotusajat olivat Vaasan ja Etelä-Savon sairaanhoitopiireissä. Molemmissa odotusaika oli keskimäärin 50 vuorokautta. Terveydenhuoltolain mukaan kiireettömään sairaanhoitoon on päästävä 180 vuorokauden kuluessa siitä, kun hoidon tarve on todettu. Johtajaylilääkäri Kari-Matti Hiltunen Pirkanmaan sairaanhoitopiiristä kertoo, että myös Pirkanmaalla on yksittäisiä potilaita, jotka joutuvat odottamaan yli puolen vuoden aikarajan. – Olemme kehittäneet toimintaa muun muassa niin, että entistä useampi saa ajan hoitoon tai toimenpiteeseen heti vastaanottokäynnillä eikä häntä aseteta jonoon odottamaan aikaa. THL julkisti viime viikolla myös sairaaloiden tuottavuusvertailun. Vertailun mukaan tuottavin yliopistosairaala Suomessa on Tays.