Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Näköislehti Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Tähtijutut

Vappusatanen kutistui: Pienimpiin eläkkeisiin tulossa 31 ja 50 euron korotukset ensi vuonna

Pienempien eläkkeiden korottamisella paikataan nyt edellisen hallituksen tekemiä eläkeleikkauksia ja indeksijäädytyksiä, sanoo Eläkeliiton toiminnanjohtaja Anssi Kemppi . Lähtökohtaisesti tämä on hyvä uutinen, mutta tässä paikataan niitä heikennyksiä, joita viime hallituskaudella tehtiin. Viime kaudella eläkkeiden indeksi jäädytettiin pysyvästi vuoden 2016 tasolle. Nyt siis noustaan ojan pohjalta ylemmäksi, Kemppi toteaa. Kemppi pitää hyvänä, että nyt hallitus aikoo korottaa niin kansaneläkettä kuin takuueläkettäkin. Tällöin korotukset voivat kohdistua myös niihin, joiden tulot koostuvat pienestä työeläkkeestä ja kansaneläkkeestä. Hallituksen esityksen mukaan korotuksen rajana on tuhannen euron eläke. – Olen iloinen siitä että korostus kohdistuu kansaneläkkeeseen eikä pelkästään takuueläkkeeseen. Meillä on paljon ihmisiä, joilla on pieni työeläke kansaneläkkeen rinnalla. Nyt osa heistäkin voi saada pienen korotuksen. Kemppi muistuttaa, että eläkeläisten toimeentulossa on kuitenkin kyse kokonaisuudesta, johon vaikuttaa myös menot. – Ilot kansaneläkkeen korotuksesta jää lyhyeksi, jos hallitus ensin toisella kädellä antaa ja toisella ottaa, Kemppi sanoo. Pekonen: lisäraha näkyy arjessa Sosiaali- ja terveysministeriö kertoi keskiviikkona, että hallitus esittää takuueläkkeiden korottamista 50 eurolla kuukaudessa ja kansaneläkkeen täyden määrän korottamista 31 eurolla kuukaudessa. Esitysluonnoksen mukaan korotus koskisi noin pienituloista 609 000 eläkeläistä. Sosiaali- ja terveysministeri Aino-Kaisa Pekonen (vas.) kertoo olevansa tyytyväinen eläkekorotukseen. – Korotus kohdistuu nimenomaan heille, joiden arjessa tämä lisäraha tuntuu kaikista voimakkaammin, hän sanoo. Sdp:n puheenjohtajan ja nykyisen pääministerin Antti Rinteen vappuna 2018 lupaamasta sadan euron eläkekorotuksesta, eli tunnetusta vappusatasesta, lähti kuitenkin useita kymppejä, jopa yli puolet. Pekonen toteaa, että tämänhetkinen esitys tehtiin hallitusneuvotteluissa sovitun pohjalta: rahaa oli käytettävissä sovitut 183 miljoonaa euroa. – Kuten aiemmin sanoin, niin olen iloinen ja ylpeä tästä korotuksesta. Haluaisin muistuttaa, että edellinen hallitus leikkasi kansaneläkkeitä indeksijäädytyksillä ja leikkauksilla. Kansan- ja takuueläkekorotukset kohdistuvat kaikkein pienimpiin eläkkeisiin, porrastetusti. Nyt tulevan korotuksen vaikutus on Pekosen mukaan suurin varsinkin nuoriin, alle 55-vuotiaisiin eläkkeensaajiin. Mahdollisia korotuksia muihin etuuksiin tarkistetaan Pekosen mukaan tulevissa budjettikehyksissä sen mukaan, mitkä ovat menokehykset. Hallitus on rakentanut tulevien vuosien menolisäykset sen varaan, että työllisyys kasvaa. Rinteen hallitus tavoittelee 75 prosentin työllisyysastetta. Esityksen mukaan eläkkeiden korotus tapahtuisi siten, ettei korotus juurikaan vaikuttaisi eläkkeensaajan asumistukeen. Korjaus 10.7.2019 kello 10.28. Korjattu jutun otsikkoon että takuueläkkeitä korotetaan 50 eurolla kuukaudessa.