Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Sisäministeri ja Tampereen apulaispormestari linjaavat koronakriisin jälkeistä aikaa: Elvytyksellä kohti hiilivapaata kiertotaloutta

Koronakriisi ja siitä selviytyminen ravistelee suomalaista yhteiskuntaa kaikilla tasoilla. Tärkeintä on nyt löytää parhaat keinot auttaa niin erilaisissa elämäntilanteissa olevia ihmisiä kuin koko yhteiskuntaa kriisin yli mahdollisimman vähäisin inhimillisin ja taloudellisin menetyksin. Samalla, kun teemme kaikkemme ihmisten terveyden ja yhteiskunnan toimivuuden varmistamiseksi, on katsottava pidemmälle tulevaisuuteen. Meidän on varmistettava, että kriisistä noustaan niin että kaikki pidetään mukana. Esimerkiksi Tampereella työttömyys on jo nyt kasvanut rajusti, maaliskuussa lähes 14 prosenttiin. On odotettavissa, että tämä kehitys kiihtyy edelleen huhtikuussa niin Tampereella kuin muualla maassa. Tarvitsemme elvytystoimia, joilla Suomi rakennetaan uudelleen kestävälle pohjalle. Hallitus on sitoutunut siihen, että taloutta elvyttävät toimet valitaan niin, että ne tukevat Suomen kunnianhimoista tavoitetta olla hiilineutraali hyvinvointivaltio vuonna 2035. Tämä tarkoittaa irtautumista fossiilisista polttoaineista ja siirtymää hiilivapaaseen kiertotalouteen. Näin turvataan se, että ihmisillä on töitä myös tulevaisuudessa. Kestävän liikenteen investoinnit ovat hyviä esimerkkejä työllisyyttä ja ihmisten hyvinvointia tukevista ilmastotoimista. Ne luovat työpaikkoja, mahdollistavat entistä sujuvamman liikkumisen ja vähentävät liikenteen ilmastopäästöjä. Tampereella esimerkkejä nopeista elvytystoimista ovat raitiotien jatkovaiheet niin Lentävänniemen suuntaan kuin muuallekin, samoin kuin asemakeskushankkeen nopea edistäminen. Nämä ovat myös Tampereen strategisia tavoitteita. On tärkeää, että valitessamme vaikuttavia toimia yhteiskunnan kriisistä toipumiseen tutkimus- ja asiantuntijatietoa hyödynnetään mahdollisimman laajasti. Tulemme jatkossakin tarvitsemaan panostuksia tutkimukseen ja koulutukseen, joka osaltaan auttaa myös talouden kehitystä. Tarve kestävälle ja reilulle muutokselle kohti parempaa on tällä hetkellä entistä akuutimpi. Siihen Suomella on kaikki valmiudet. Tähän työhön tarvitaan niin kaupunkeja kuin valtiota. Maria Ohisalo on sisäministeri, puolueen puheenjohtaja (vihr.). Jaakko Stenhäll on apulaispormestari, Tampereen kaupunginvaltuutettu (vihr.).