Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Kolme OP-ryhmän pankkia yhdistyy Pirkanmaalla – ”Asiakkaiden käytös on muuttunut nopeasti”

Osuuspankkien yhdistymistahti jatkuu kiivaana. Perjantaina Ruoveden, Virtain ja Kihniön OP:t ilmoittivat liittyvänsä OP Ylä-Pirkanmaaksi. Virallisesti uusi pankki syntyy ensi maaliskuun alussa, jos ja kun pankkien edustajistot hyväksyvät fuusion. Tähän asti kolmikon hallitukset ja hallintoneuvostot ovat toimineet yksimielisesti, puolentoista vuoden valmistelun tuloksena. Uuden pankin tase on 444 miljoonaa euroa, joten se on noin 150 osuuspankin joukossa 36 suurimman joukossa. Sen toimitusjohtajaksi tulee Leena Selkee Ruoveden OP:n johtajan paikalta. – Nyt oli meille oikea hetki yhdistyä. Haluamme vahvistaa ja turvata alueemme elinvoimaa. Asiakkaiden käytös on muuttunut nopeasti digitaaliseen suuntaan, he asioivat netissä, ensi vuonna eläkkeelle jäävä Virtain OP:n toimitusjohtaja Ari Kakkori toteaa. Kakkori muistuttaa, että noin 31 vuotta sitten hän palveli Virroilla yli 9 000 ihmisen joukkoa, nyt reilun 6 500 asukkaan yhteisöä. Sama suuntaus on näkynyt Kihniössä ja Ruovedelläkin, vaikka yritystoimintaa kaikissa on merkittävästi. Kakkorin mukaan muutos näkyy pitkin Suomea, kymmenen vuotta sitten osuuspankkeja oli noin 80 nykyistä enemmän. – Pankin on syytä olla tarpeeksi iso, jotta sen puskuri riittää yrityksillemmekin. Siitä huolimatta tämän koon pankki on riittävän joustava ja nopea päätöksissä. Kaikki kolme pankkiamme ovat nyt vakavaraisia ja menestyviä. Meillä on laaja-alaisia monialaosaajia kaikissa pankeissamme, mutta nyt tulee mahdollisuus järjestää sijaisetkin joustavasti, Selkee kertoo. Selkee asuu Ruovedellä ja aikoo myös pysyä siellä. Hän näkee, että johtajan täytyy asua oman pankin alueella. Selkee toteaa, että pankin toimitusjohtajan osavastuulla on myös oman alueen yhteisö, työ on paljon muutakin kuin pankkitoimintaa. Selkee huomauttaa, että pienen pankin valvontaruljanssi on aivan yhtä iso kuin miljardiluokan kilpailijalla. Valvonta sitoo pienessä pankissa kohtuuttomasti henkilöstön työaikaa. Kun osaajia ei kaikkiaan ole monta, työpaine kasaantuu. Kolmikon pienin, Kihniön OP on aiemmin korostanut itsellisyyden merkitystä. Nyt se on ainoa, jolla on noin 1 900 asukkaan Kihniössä pankkikonttori OmaSP:n suljettua toimipisteensä. Virallisesti toimitusjohtajillahan ei ole työaikaa, mutta pankin koko ja palvelutarve on tuottanut Kihniön OP:n johtaja Pirjo Haapa-aho Vehniälle kohtalaisen "elinkautisen". Hän ei ole kymmeneen toimitusjohtajavuoteensa saanut mahtumaan yhtään oikeaa vuosilomaa. Hän toteaa, että hänen on oltava tavoitettavissa 24/7 sähköpostitse ja puhelimitse. Tätä pankkiasiakkaat ovat oppineet käyttämään hyväkseen. Ensi vuonna Haapa-aho Vehniästä tulee varatoimitusjohtaja. – Kihniössä meillä on täyden palvelun konttori, joka nyt saa olkapäitä lisää. Virtain OP on ennestään hoitanut esimerkiksi vakuutusasiakkaamme, joten pankeillamme on ollut luonteva yhteistoiminta. Asiakasjoukko on kaikilla kolmella hyvin samankaltaista, Haapa-aho Vehniä näkee. Pirkanmaalla Akaan, Urjalan ja Valkeakosken OP:t ovat yhdistymässä elokuun lopussa OP Etelä-Pirkanmaaksi. Satapirkan OP:n Ikaalinen, Parkano ja Karvia liittyivät jo vuonna 2013 Ruoveden, Virtain ja Kihniön OP:t sulautuvat yhteen OP Ylä-Pirkanmaaksi Virallisesti fuusiosta päättävät osuuskuntien edustajistot, ne kokoontuvat 24. syyskuuta. Pankkien hallitukset esittävät yksimielisesti liitosta. Yhteinen tase noin 444 miljoonaa euroa ja asiakasliiketoiminta noin 786 miljoonaa euroa, asiakkaita yli 20 000. Toimitusjohtajaksi Leena Selkee Ruoveden OP:sta. Omistaja-asiakasmäärillä 33.-36. suurin OP-ryhmässä, Fuusioita tekeillä yli 10. OP Ylä-Pirkanmaan vastaanottava pankki Ruovesi, hallintokonttori Virroilla, kotipaikka Kihniö.