Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Tähtijutut Moro Näköislehti Mielipiteet

Akaan hyvinvointikeskuksen rakennustyö alkaa viimeistään tammikuussa – alueelta ei löytynyt arkeologisia muinaisjäännöksiä

Akaan hyvinvointikeskuksen rakentaminen alkaa viimeistään ensi vuoden tammikuussa. Hankkeelle myönnettiin rakennuslupa marraskuussa. Myöskään alueella tehdyssä arkeologisessa valvonnassa ei löytynyt estettä töiden jatkumiselle. Akaa keskittää hyvinvointikeskukseen Viialan, Toijalan ja Kylmäkosken terveyspalvelut. Keskus tulee Matinpuiston kentälle, lähelle rautatieasemaa. Hyvinvointikeskus maksaa 13,7 ,miljoonaa euroa. Hintaan sisältyvät hankkeen suunnittelun, lupavaiheen ja rakentamisen kustannukset sekä projektin johto. Hyvinvointikeskuksen rakentaa NCC. Keskus valmistuu kesällä 2021. Akaan hyvinvointikeskuksen paikalla tehtiin arkeologista valvontaa, koska alue on arkeologisesti kiinnostava. Vieressä on Pätsiniemen historiallinen kyläpaikka, jonka rajausta ei tunneta. Arkeologi Kirsi Luoto kertoo, että Pirkanmaan maakuntamuseo vaati jo kaavan valmisteluvaiheessa, että alueella pitäisi tehdä arkeologisia koekaivauksia. Sillä olisi selvitetty, onko alueella kiinteää muinaisjäännöstä. Luodon mukaan kaupunki jätti vaateen huomiotta. Rakennuslupavaiheessa maakuntamuseo lausui, että osalla aluetta on tehtävä arkeologista selvitystä valvontana maanrakennustöiden yhteydessä. Nyt työt on tehty vaaditulla alueella ja tuloskin selvillä. – Sieltä ei löydetty arkeologisesti sen kaltaisia asioita, jotka vaikuttaisivat hankkeeseen, Luoto sanoo. Hänen mukaansa työt voivat nyt jatkua, mutta jos alueelta myöhemmässä vaiheessa paljastuu jotakin sellaista, joka viittaa muinaisjäännöksiin, niin työt on muinaismuistolain mukaan keskeytettävä ja asiaa selvitettävä uudelleen. Matinpuistossa arkeologista työtä on tehty kaivinkoneella. Miten se on mahdollista, kun yleensä arkeologisia kaivauksia tehdään hyvin varovasti käsityönä lastojen ja pensseleiden kanssa? Luoto selittää, että kaivuri sopii hyvin kohteisiin, joissa on päällä sekoittunutta maata, kuten peltoa tai tässä tapauksessa pallokenttä. Kaivurilla on poistettu maata ja vieressä arkeologi on tarkkaillut mitä maan alta näkyy. Kiinteästä muinaisjäännöksestä voivat kertoa muutokset maan värissä tai esimerkiksi likaantunut maa-alue, jonka kokenut arkeologi kyllä havaitsee. – Tällaisessa valvonnassa etsitään kiinteää muinaisjäännöstä, joko rakennetta tai kulttuurikerrosta. Sen pystyy koulutettu arkeologi havainnoimaan, jos on riittävästi tehnyt tätä työtä. Jos kiinnostavia alueita löytyy, työtä hidastetaan ja aluetta tutkitaan myös käsin. Jos alue vaatii tarkempia tutkimuksia, ne tehdään käsin ja vievät aikaa. Arkeologisten tutkimusten ajallaan tekemättä jättämisestä uutisoi ensin Akaan Seutu .