Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Nuorten uimaretki muuttui henkiinjäämistaisteluksi Porissa – ”Voimat alkoivat vähetä ja tajusin, että tilanne oli muodostumassa äärettömän vakavaksi”

Sen piti olla upea kesäinen uintipäivä ennen opiskelujen alkamista. Paikkakin kuulosti jo nimensä puolesta mahtavalta. Haaga-Helian ammattikorkeakoulussa Helsingissä opiskeleva vantaalainen Emilia Saarinen , 21, ei ollut aiemmin kuullut Porin Herrainpäivien rannasta. Kyse kun oli eräänlaisesta porilaisten salaisuudesta, upeasta hiekkarantapoukamasta, joka ei sijainnut Yyterin tunnetulla päärannalla, vaan metsäisen niemen erottamana kävelymatkan päässä auringonpalvojien kansoittamasta Yyteristä. – Porissa asuva veljeni ja hänen tyttöystävänsä olivat käyneet Herrainpäivillä aiemmin. Paikka oli kuulemma kaunis ja paljon rauhallisempi kuin Yyterin pääranta, Saarinen kertoo. Ajankohta tutustumiseen uuteen rantakohteeseen oli mainio, sillä Antti-veljen eli Antti Saarisen tyttöystävällä oli syntymäpäivä. Mukaan iloiseen rantapiknik-porukkaan liittyivät veljen kaveri Tuomas Tiainen ja kaksi muuta ystävää. Kun seurue saapui rannalle, Emilia Saarinen ihastui paikkaan heti. – Oli lämmin keli, mutta erittäin kova tuuli, joka oli nostattanut rannalle sellaiset aallot, etten tiennyt Suomesta vastaavia edes löytyvän. Ajattelin, että vau, tämähän on kuin ulkomaanlomilla. Rannalle vyöryvät aaltojen rivistöt saivat Antin ja Tuomaksen lähtemään uimaan pian rannalle saapumisen jälkeen. Saarinen tyytyi ensin ottamaan merimaisemasta valokuvia, mutta lähti sitten hänkin veteen. Uimarina Saarinen ei ole mitään mestaruustasoa, mutta aivan hyvä. – Olen aina pitänyt merestä ja uimisesta. Nuoret miehet olivat lähteneet uimaan aivan rantapoukaman keskikohdasta, josta Saarinenkin siirtyi aaltojen syleilyyn. – Ajattelin heti, että menen vain niin pitkälle, että jalat yltävät pohjaan. Antti ja Tuomas olivat jo kauempana, ja huusin heille, että hekin tulisivat lähemmäs rantaa. Kolmikko pitikin hauskaa aalloissa lähempänä rantaa, mutta aivan kuin huomaamatta aaltovyöryt ja veden alla piilevät salakavalat virtaukset veivät heitä kauemmas rannasta. Herrainpäivillä lukuisia vaaratilanteita ja jopa kuolonuhreja aiheuttaneet virtaukset olivat seurueelle tuntemattomia, eivätkä he huomanneet dyyneillä sijainneita kylttejä, joissa virtauksista varoitettiin. Levollisuutta lisäsi myös se, että rannalla oli muitakin uimareita ja mukana oli myös lapsia. Mukava uimaretki sai pian epämiellyttäviä piirteitä. – Emme ehtineet olemaan vedessä kovin pitkää aikaa, kun 190-senttinen Tuomas totesi, etteivät hänen jalkansa yltäneet enää pohjaan. Itse olen 158-senttinen, joten minun oli täytynyt liikkua virran viemänä jo kauas turvalliseksi kokemaltani alueelta. Uimisen hauskuus loppui siihen, kun pohjavirtausta vastaan piti aloittaa vimmainen taistelu. – Tuntui siltä, että aallokko vain voimistui ja jäin säännöllisesti veden alle. Virtaus vei paitsi ulos, myös rannan suunnassa vasemmalle mahdollisesti jopa kymmeniä metrejä. – Tajusimme, ettei takaisin rannalle pääsy ollut todellakaan enää helppoa. Voimat alkoivat ainakin minulla vähetä ja tajusin, että tilanne oli muodostumassa äärettömän vakavaksi. Rantadyyneillä oli kesäsunnuntaina viettämässä porilainen Heli Aalto , joka kuuli meren kohinan ja tuulen läpi huutoja. Merestä huudettiin selvästikin apua. – Kaksi nuorta miestä ja yksi nainen kamppailivat vaarallista merelle vetävää pohjavirtausta vastaan. Nainen joutui useita kertoja uppeluksiin veden alle, ja nuoret miehet yrittivät pitää naista pinnalla, muistaa Aalto, joka ei tilanteessa aikaillut toimissaan. Hän soitti välittömästi hätäkeskukseen. Vaikka paikka on kaikille porilaisille tuttu Herrainpäivien rantana, hätäkeskus kysyi tarkkaa osoitetta. Eräs rannalla olijoista tiesi osoitteeksi Kesätie, josta pelastajat pääsisivät paikalle ilman pikkuteiden puomien avaamisia. Samaan aikaan nuorten hätä oli huomattu muuallakin rannalla ja hätäkeskus sai ainakin yhden lisäsoiton samaa rantaa koskevaan toiseen läheiseen osoitteeseen. Emilian, Antin ja Tuomaksen taistelu meressä jatkui. Rannalla, joka ei ole virallinen uimaranta, ei ollut hengenpelastajia eikä pelastusvälineitä. – Päässäni takoi vain, että täältä on pakko päästä pois. Tajusin, että tässä oli nyt mahdollisuus pahimpaan. Ymmärsin, että henki voi lähteä. Saarisen onni oli paitsi Antin avussa niin erityisesti Tuomaksessa, jolla oli kilpauintitausta. – Sain Tuomakselta ponnistelussa tukea, ja vähitellen pääsimme rannan suuntaan. Hänkin sanoi jossain kohtaa, ettei ehkä jaksaisi enää pidellä minua. Silloin pelästyin todella. – Siinä kohtaa uin hetken itsekseni, mutta Tuomas tuli hakemaan minut. Taistelu henkiin jäämisestä oli niin kova, että Saarinen jouduttiin raahaamaan rantaan. – Jalat pettivät alta heti, kun ne osuivat pohjaan. Rannalla nuoria oli vastassa Heli Aalto, joka toi Saarinen pyyhkeitä – Miehet olivat erittäin väsyneinä ja nuori nainen järkyttyneenä, muistelee Aalto. Heli Aallon ja muiden rannalla olijoiden huomio kiintyi nuorten pelastumisen jälkeen kahteen alakouluikäiseen lapseen, jota olivat jo kauempana meressä pelkkien uintilautojen kanssa. Nuorten kamppailu teki Aallolle ja muille rannalla olijoille selväksi, että myös lapset olivat hengenvaarassa. Vaikka Saarinen oli omasta läheltä piti -tilanteestaan järkyttynyt, näki hänkin meressä vaaratilanteessa olleet lapset. – He olivat jo tosi kaukana merellä ja minullekin nousi kova huoli heistä. Aalto ja joku toinenkin ryhtyivät viittomaan heitä vasemmalle virtauksen suuntaisesti, jotta he pääsisivät takaisin rannalle. Lapset onnistuivat palaamaan lautoineen takaisin rantaan. Paikalle saapuivat myös pelastajat sekä ambulanssi. Yksi pelastajista oli sukelluspukuun pukeutunut pintapelastaja. – Minut vietiin ambulanssiin. En ollut vetänyt henkeen vettä, mutta varmuuden vuoksi tarkastettiin, että kaikki on kunnossa. Muutama päivä onnettomuuden jälkeen Saarinen kertaa tapahtumia edelleen. Aivan kaikkia hetkiä taistelusta kauheaa virtausta vastaan ei voi muistaa, sillä kamppailu merta vastaan oli hetkessä kiinni -toimintaa. – Sunnuntaina asia ahdisti minua vielä illalla. Olin kuitenkin niin väsynyt, että nukahdin heti. – Tapahtunut ei tullut uniin, eikä minulla ole ainakaan vielä pelkotiloja. Uskaltaudun vastaisuudessakin mereen, mutta katson tarkkaan olosuhteet missä uin. Herrainpäivien vaarallisuudesta pitäisi Saarisen mielestä saada lisää tietoa julki. – Paikka on tuollaisissa olosuhteissa todella vaarallinen. Rantaan pitää saada siitä lisää varoituksia, Saarinen sanoo ja toivoo oman tarinansa ehkäisevän tulevia vaaratilanteita ja kenties hengenmenetyksiä. Tilannetta, että kukaan ei olisi ollut auttamassa, Saarinen ei nyt halua ajatella. – Sen sijaan Tuomas ansaitsisi teostaan hengenpelastusmitalin, toteaa Saarinen ollen myös erittäin kiitollinen Aallolle ja muille rannalla olleille, jotka havaitsivat tilanteen.