Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Tähtijutut Näköislehti

Joaquin Phoenixin tähdittämä Joker marssi kohuista huolimatta ennätykseen – keräsi hulppeat kassatulot Yhdysvalloissa

Näyttelijä Joaquin Phoenixin tähdittämä elokuva Joker keräsi hulppeat 96,2 miljoonaa dollaria avausviikonloppunaan Yhdysvalloissa. Kyseessä on ennätys lokakuussa ensi-iltansa saaneelle elokuvalle. Aiempi ennätys kuului Ruben Fleischerin ohjaamalle Venomille , joka keräsi runsaat 80 miljoonaa viime vuonna. Joker on synkäksi ja häiritseväksi luonnehdittu sairauskertomus, joka kuvaa, kuinka epäonnistunut stand up -koomikko päätyy vinksahtaneeksi sarjamurhaajaksi, Batmanin arkkiviholliseksi Jokeriksi. Elokuva kuvaa samaan aikaan terveydenhuollon systeemiä, ulkopuolisuutta ja yksinäisyyttä. Etenkin Yhdysvalloissa Joker kulki ennätykseen kohujen ympäröimänä. Elokuvaa on arvosteltu rajusta väkivaltaisuudesta, jonka on pelätty innoittavan katsojia väkivaltaan. Jokeria elokuvassa esittävän Joaquin Phoenixin povataan voittavan roolisuorituksestaan Oscarin parhaasta miespääosasta. Aiemmista Jokeria esittäneistä näyttelijöistä Heath Ledger on voittanut roolisuorituksestaan Oscarin. Ledger voitti sivuosa-Oscarin postuumisti.