Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Näköislehti Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Tähtijutut

Tamperelaisen kerrostalon parvekkeella tapahtuu kummia aina, kun pelastuslaitoksen hälytyssireeni soi maanantaisin kello 12

Hatii ei juuri hauku, mutta ääntelee ulvomalla ja muilla tavoilla mielellään. – Ulvominen on Hatiilla paljolti tunnelmasta kiinni. Joskus se alkaa ulvoa myös hälytysajoneuvojen äänelle, mutta ei aina. Sen sijaan väestöhälytyksen koekäytön ääneen maanantaisin se vastaa joka kerta, kertoo omistaja Marika Heikkilä . Hatii, eli Salomaan Snow Ball, on syntynyt 25. maaliskuuta vuonna 2018. Vajaat 2-vuotias Hatii on ihmisille ystävällinen ja suhtautuu avoimesti myös vieraisiin ihmisiin. Se on uskollinen ja kiintynyt omaan laumaansa. Viimeistään aikuistuttuaan alaskanmalamuutista tulee kokonsa ja olemuksensa mukaisesti oman arvonsa tunteva eläin. Alaskanmalamuutit testaavat aina välillä omistajaansa rajoistaan. – Kyllä Hatii koettelee välillä rajojaan, se tulee tekemään niin varmaan koko ikänsä, uskoo Heikkilä, joka on yhdeltä koulutukseltaan koirahieroja. On olemassa käsitys siitä, että alaskanmalamuuttia ei kannata ottaa ensimmäiseksi koiraksi. Heikkilä kuitenkin kertoo, että asia on kiinni siitä, kuinka paljon omistaja on valmis panostamaan suhteessaan koiraan ja kouluttamaan sitä. Rotuna alaskanmalamuutti on kyllä sellainen, että tarvitsee pennusta asti hyvän ohjauksen ja koulutuksen, jotta arki saadaan sujumaan.