Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Taksialalla on syntynyt uudenlainen keino huijata asiakkaita – ”Joitakin tällaisia tapauksia on tullut taksiuudistuksen jälkeen”

Taksimarkkinoilla on nähty viime viikkoina huijauksia, joissa taksiyrittäjiä esiintyy kilpailevien yritysten kuljettajina. Huijauksissa on jäljitelty tyypillisesti tunnettuja taksiyhtiöitä, kertoo Taksiliiton järjestöpäällikkö Katja Saksa . – Tunnetuilla, isoilla yhtiöillä on luotettava brändi, joten siksi niitä luultavasti halutaan jäljitellä, Saksa toteaa. Luotettavuudesta on tullut taksimarkkinoilla aiempaa tärkeämpi kriteeri monille asiakkaille, koska taksiuudistuksen jälkeen on tapahtunut paljon huijauksia ja esimerkiksi harhaanjohtavaa hinnoittelua. Kilpailevien yhtiöiden jäljittelyssä on Taksiliiton mukaan toistaiseksi kyse lähinnä yksittäisistä tapauksista. – Joitakin tällaisia tapauksia on kuultu taksiuudistuksen jälkeen, mutta ilmiö näyttää onneksi olevan marginaalinen, Saksa sanoo. Tukholmassa tunnettujen taksiyhtiöiden ilmeiden ja logojen jäljittely on Saksan mukaan ollut hyvin yleistä sen jälkeen, kun Ruotsin taksiliikenne vapautettiin. Mainosteipeillä jäljitellään luotettuja yhtiöitä Yleisin keinoasiakkaiden huijaamisessa on ollut mainosteippausten käyttö, joilla on jäljitelty luotettavina pidettyjen taksiyhtiöiden ilmettä ja logoa. – Toiseksi on ollut joitakin tapauksia, että taksien kattokuvuissa on pidetty taksinumeroita, jotka ovat todellisuudessa tuulesta temmattuja, sanoo järjestöpäällikkö Katja Saksa Taksiliitosta. Numerointia käytetään tilauksia välittävien yhtiöiden tilausten tunnistamiseen. Huijauskupuja on pidetty autojen katolla, jotta taksista saisi vaikutelman, että se kuuluu johonkin tilausvälitysjärjestelmään. Kuski väitti autoa toiseksi Helsingin laivaterminaalista taksin ottanut oululainen nainen kertoo omasta kokemuksestaan, jossa taksiyrittäjä jäljitteli kilpailijaa maksukuitissakin. Nimettömästi Lännen Medialle puhunut nainen kysyi terminaalin taksijonossa Taksi Helsingin autoa, koska oli kokenut yhtiön aiemmilla taksimatkoillaan luotettavaksi. Nainen nousi jonosta taksin kyytiin, jonka kuski sanoi olevansa yhtiön kuljettaja. Kaupungin keskustassa taksi ajoi risteyksessä toisen auton perään. – Iskin pään aika kovin etupenkkiin, kun istuin itse takapenkillä. Myöhemmin osa kasvoistani turposi törmäyksestä. Mittari jäi raksuttamaan kolarin selvittelyn ajaksi Kuski meni selvittämään kolaria etummaisen auton ajajan kanssa, muttei kysynyt missään vaiheessa kyyditettävänsä voinnista, nainen kertoo. – Ajaja selvitti kolaria noin viisi minuuttia. Mittarin hän jätti raksuttamaan koko ajaksi ja sulki sen vasta, kun pääsimme perille. Perillä oululaisnainen sai maksukuitin, jossa oli Taksi Helsingin logo ja yhteystiedot. Kuski ei edelleenkään kysynyt, loukkasiko matkustaja kolarissa. Seuraavana päivänä nainen soitti Taksi Helsingin asiakaspalveluun, ja kysyi taksimatkasta rekisterinumeron perusteella. – Tässä vaiheessa ilmeni, että kyse oli huijauksesta. Taksi Helsingin listoilta ei kyseistä rekisterinumeroa löytynyt. Ilmeisesti kyseessä oli varastettu kuittirulla, nainen kertoo. Vielä ei tarvetta toimille Taksiliitto ei toistaiseksi ole ryhtymässä toimiin kilpailevien taksiyhtiöiden jäljittelyn suitsimiseksi, koska tapauksia on ollut vähän. Saksa suosittelee, että taksia tilatessa kannattaa aina tarkastaa taksin hinnoittelu ja pitää mielessä, että taksiuudistuksen jälkeen markkinoille on tullut monenlaisia toimijoita. – Taksimarkkina on muuttunut hyvin nopeasti, kestää varmasti vielä hyvän aikaa, että asiakkaat tottuvat muutoksiin, Saksa toteaa.