Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Seppo Ruohonen, 73, on kuollut

Oopperalaulaja, tenori Seppo Ruohonen on kuollut 73-vuotiaana. Asiasta ensimmäisenä kertoneen Ilta-Sanomien mukaan hän menehtyi mahasyöpään viime sunnuntaina 1. maaliskuuta. Suomalaiset tunsivat Ruohosen kenties parhaiten iskelmälaulajaduon Matin ja Tepon vanhempana veljenä, mutta omilla ansioillaan hän teki poikkeuksellisen mittavan uran arvostetuissa oopperataloissa eri puolilla maailmaa. Päärooleja hänellä oli noin sata. Vuonna 1978 hänet kiinnitettiin Frankfurt am Mainin oopperan, jossa hän lauloi lähes 20 vuotta. Lisäksi hän loisti muiden muassa Berliinin ja Moskovan Filharmonikoiden sekä BBC:n radio-orkesterin solistina. Monipuolista uraa täydensivät pedagogin työt Varsinais-Suomen musiikkioppilaitoksen rehtorina ja Sibelius-Akatemian oopperakoulutuksen professorina sekä lukuisat levytykset ja kevyen musiikin esiintymiset – muiden muassa pikkuveljien Matin ja Tepon kanssa. Itse asiassa Ruohosen ura alkoi, kun kolmikko esiintyi pikkupoikina häissä ja hautajaisissa. Ruohonen opiskeli 1970-luvun alussa Wienin Valtionoopperan oopperastudiossa ja musiikkikorkeakoulussa, jossa hän suoritti kolme loppututkintoa parhain mahdollisin arvosanoin. Oopperan lisäksi Ruohonen esitti ja levytti muun muassa hengellistä musiikkia. 6.3.2020 kello 7.53: Juttu päivitetty kauttaaltaan.