Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

LeKi johti jo 3–0, mutta sitten alkoi leikki voitolla ja KeuPa meni menojaan – Päävalmentaja oli vihainen itselleen: ”En saanut pidettyä joukkuetta kurissa”

LeKi pelasi kaksijakoisen ottelun Mestiksen välierissä KeuPa HT:tä vastaan. LeKi sai peliin lentävän lähdön ja johti ottelua vajaan 12 minuutin jälkeen jo 3–0, mutta loppu mentiin keuruulaisten tahtiin. KeuPa HT haki 8–5-vierasvoiton Lempäälästä. KeuPa HT johtaa ottelusarjaa 3–2 ja voi varmistaa finaalipaikkansa perjantaina kotikaukalossaan. – Menee päävalmentaja piikkiin, etten saanut pidettyä joukkuetta kurissa. Meillä oli 1. erässä huippulataus ja huippualku, mutta sitten alkoi leikkiminen voitolla, LeKin käskijä Miikka Kuusela manasi. Kaikki näytti ruusuiselta kotijoukkueen kannalta, kun Santeri Arousva , Janne Seppänen ja Niko Lahtinen pöllyttivät vuorollaan keuruulaisten maaliverkkoa, mutta sitten konseptit sekosivat. KeuPan Jesse Pelamo kavensi lukemat 3–1:een avauserän viimeisellä minuutilla ja Anton Stråka teki 3–2 heti toisen erän ensimmäisellä minuutilla. LeKi kävi vielä kahden maalin johdossa Ville Virtasen osumalla, mutta toiselle erätauolle mentiin jo vieraiden 5–4-johdossa. Päätöserässä Teemu Huttu ja Janne Kumpulainen siirsivät KeuPan jo 7–4-johtoon. Kuusela otti maalivahdin pois jo reilut kahdeksan minuuttia ennen loppua ja haki kavennusta kuudella kenttäpelaajalla. Ajassa 52.54 LeKin maalia tarkastettiin videolta, mutta päätös oli tylyä: Ei maalia. – En tiedä, miksi maali hylättiin. Kiekko meni verkkoon Lahtisen jalasta, muttei se ollut mielestäni potku, Kuusela päivitteli. Vajaat neljä minuuttia ennen loppua Valtteri Pihlajamäki vei vieraat jo 8–4-johtoon iskettyään kiekon tyhjään maaliin. Viimeisellä minuutilla Tommi Välimaa laukoi vielä LeKille lohtua viimeisen minuutin ylivoimamaalillaan. – Koko joukkue onnistui pelin alussa ja koko joukkue päävalmentajaa ja maalivahtia myöten epäonnistui loppupelissä.