Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Kihniön kunta ostaa 5,5 hehtaaria Pyhäniemen mäntykangasta karavaanareille lomakylän vierestä

Pyhäniemen iso karavaanarialue nytkähti viimein kohti toteutusta Kihniössä. Kunta ostaa Ikaalisten Maja-Kiinteistöt oy:ltä 5,5 hehtaaria karavaanareita varten 170 000 eurolla. Kauppa toteutuu, sillä valtuusto on hyväksynyt määrärahan jo kuluvan vuoden talousarvioon. Päätös kaupasta on menossa maanantain kunnanhallitukseen. Maja-Kiinteistöjen pääomistaja on Kankarin Kalusteen perustaja, kihniöläinen Markku Mäkinen . Hän päätti luopua karavaanarikylän rakentamisesta tanssipaikkoineen muun muassa ikäänsä ja muihin liiketoimiinsa vedoten. Kunnanjohtaja Petri Liukku toteaa, että kunta hakee nyt sijoittajia ja yrittäjiä alueen kehittämiseen. Alueella on valmis kaava karavaanarien keskukselle ja muille siihen sopiville toiminnoille. Kunta vuokraa alueen yrittäjille pitkäaikaisilla sopimuksilla. – Pyhäniemi on kolmen suuren karavaanarikeskuksen keskiössä, helposti matkailijoiden saavutettavissa. Ympäristö mäntykankaineen ja liikuntareitteineen on poikkeuksellisen hieno. Sieltä pääsee vaeltaen, pyörällä ja hyvänä talvena hiihtäen ja kelkkaillen muun muassa Käskyvuoreen asti, Kihniön pohjoisrajalle, Liukku kehuu. Kaupan jälkeen Kihniön kunta omistaa koko Pyhäniemen komean hiekkarannan ja yli kilometrin mittaisen, kapean niemen Kankarinjärven itärannalla. Kunta osti jo Kihniön evankelisluterilaiselta seurakunnalta leirikeskuksen ja sen liki 1,7 hehtaarin rantamaat vuonna 2017. Pääosa Pyhäniemestä on Holiday Clubin kelomökkikylää, ravintola tenniskenttineen on hoidetun uimarannan tuntumassa. Itse luonnonoikkuna syntyneen niemen kärjessä on entinen matkakeisari Kalevi Keihäsen huvila, sekin kunnostettuna nyt kunnan omistuksessa. Holiday Clubilla on noin 30 vuotta jäljellä vuokrasopimuksesta. – Pyhäniementielle on tarkoitus rakentaa alikulku Holiday Clubin mökkikylää, liikunta-aluetta ja uimarantaa kohti. Nyt ostettavasta maasta noin 1,5 hehtaaria on nykyisen lomakylän puolella tietä, Liukku kertoo.