Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Tähtijutut Moro Näköislehti Mielipiteet

Salibandyliitolta yllätysveto: Suomen cupin finaalit pelataan Tallinnassa

Salibandyn Suomen cupin loppuottelut pelataan Viron Tallinnassa. Asiasta kertoo Salibandyliitto tiedotteessaan. Naisten ja miesten finaalit pelataan Tallinnassa 8. helmikuuta. Pelipaikkana on Tallinnan teknillisen korkeakoulun urheiluhalli, jossa pelattiin vuoden 2016 MM-karsintoja. – Siellä ei ole aiemmin pelattu näin merkityksellisiä salibandyotteluita, joissa panoksena ovat cupin mestaruudet. Toisekseen tämä ratkaisu tukee Salibandyliigan tuoretta strategiaa, jonka yhtenä kulmakivenä on lajimme kansainvälistäminen. Tässä avautuu hyvä näyteikkuna esitellä huippusalibandya tallinnalaisille ja ylipäätään Baltiassa, SSBL Salibandy Oy:n toimitusjohtaja Kimmo Nurminen sanoo tiedotteessa. Viime vuosina cupin loppuottelut on pelattu toisen finalistin kotikentällä. – Meillä oli jo vuosi sitten ajatus toteuttaa cupin huipennus Tallinnassa ja hallivarauskin oli jo tehty, mutta luovuimme tuolloin toteutuksesta. Nurmisen mukaan ei ole mahdotonta, että Tallinnassa pelattaisiin jatkossa myös salibandyliigan otteluja. Myös pirkanmaalaisilla seuroilla voi olla Tallinnan-reissu edessä. Miesten Suomen cupin puolivälierissä ovat mukana Tampereen Classic ja Nokian KrP. Pirkkalan Pirkat pelaa puolivälieräpaikasta tänään tiistaina. Naisten Suomen cupissa on edetty jo välierävaiheeseen, jossa mukana on Classic.