Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Juvenes palkittiin Pirkanmaan vuoden työnantajana 2019

Juvenes oy sai keskiviikkona Pirkanmaan Vuoden työnantaja 2019 -palkinnon. Palkinto jaettiin Tampereella Finlaysonin palatsissa. Kilpailuun ilmiannettiin 31 yritystä, joiden joukosta finaaliin valikoitui 10. Tiedotteen mukaan kilpailu oli tiukka, mutta raati valitsi voittajaksi lopulta Juveneksen. Lisäksi jaettiin kaksi kunniamainintaa, toinen MV-Jäähdytys oy:lle ja toinen Triuvare oy:lle. Yritys sai palkintoraadilta kiitosta esimerkiksi siitä, että se on uudistanut perinteisen toimialan käytänteitä ennakkoluulottomasti ja rohkeasti. Juveneksen henkilöstöjohtaja Ritva Hietala sanoo, että henkilöstön palkitseminen ja hyvinvointiin keskittyminen sekä Juveneksen arvopohja näkyvät asiakkaiden sitoutumisena. – Olemme onnistuneet modernin johtamiskulttuurin jalkauttamisessa muun muassa tarjoamalla henkilöstöllemme laajasti osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksia omaan työhönsä sekä koko yrityksen kehittämiseen, sanoo Hietala tiedotteessa. Juveneksessa työskentelee noin 230 henkilöä. Se on valtakunnallinen ravintola- ja palveluyritys, joka tarjoaa muun muassa ravintola-, ateria-, juhla-, ja kokouspalveluita. Juveneksen liikevaihto on yli 22 miljoonaa euroa. Yrityksellä on useita ravintoloita ja toimipisteitä Tampereella. Tämä on 37. kerta, kun palkinto jaetaan. Viime vuonna palkinnon voitti Koti Puhtaaksi oy. Palkinnon saajaa valitsemassa on vuosittain useita pirkanmaalaisia toimijoita.