Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Tarjoukset eivät vieläkään riittäneet Pirkkalalle – Sankilan kartanon myynti siirtyy nyt välittäjälle

Pirkkalan kunta jatkaa edelleen Pyhäjärven rantamaisemissa sijaitsevan Sankilan kartanon myyntiä. Kartanosta järjestettiin viimeisin tarjouskierros alkuvuodesta 2019. Ostotarjouksia jätettiin yhteensä seitsemän, joista kaksi oli mukana jo loppuvuoden 2018 kierroksella. – Kunnanhallitus ei hyväksynyt tehtyjä tarjouksia, vaan päätti jatkaa myyntiä myyntitoimeksiantona, kunnan hallintojohtaja Olli Niemi kertoi maanantai-iltana. Loppusuoralla tällä kertaa oli kolme korkeimman tarjouksen tehnyttä. Mukana oli muun muassa läheisen Reipin tilan yrittäjäpariskunta. Kohde annetaan todennäköisesti seuraavaksi kiinteistönvälittäjälle, mutta jatkon yksityiskohdat ovat vielä auki. Kartano on etsinyt uutta omistajaa jo viiden vuoden ajan, mutta sopivaa ehdokasta ostajaksi tai vuokraajaksi ei ole löytynyt. Joko tarjottu hinta tai toiminnan sisältö ei ole tyydyttänyt kuntaa. Lue myös: Vuonna 1820 valmistunut Sankilan kartano etsii uutta elämää Pirkkalassa – Vanhasta ratsutilasta tehdyt tarjoukset eivät miellyttäneet kuntaa Kaapelihiihtoradalle vihreää valoa Kunnanhallitus hyväksyi maanantaina Pirkkalan toisen ikuisuushankkeen, nimittäin Vähäjärven kaapelihiihtoradan. Niko Saarilahti ja Eetu Ruusukallio ovat hakeneet kunnalta lupaa sijoittaa kaapelivesilautarata Vähäjärvelle kunnan keskustan tuntumaan. Kaapelihiihtorata on siirrettävä kahden maston välinen laite vesi- ja lumilautailuun. Radalle on annettu lupa jo kahdesti aiemmin vuosina 2014 ja 2016, mutta se on jäänyt toteutumatta. Nyt asialla ovat uudet yrittäjät. Heidän kanssaan on neuvoteltu kahden vuoden määräaikaisesta vuokrasopimuksesta.