Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Analyysi: Keskustan kannatuksen laskuun on kymmenen syytä

Siellä missä kaksi tai useampi keskustalainen tapaa, alkaa pohdiskelu siitä, mikä puolueessa on pielessä. Kannatus on mennyt alas kuin se kuuluisa lehmän häntä. Ylen viime vuoden viimeinen gallup näytti madonluvut: kannatus oli 10,6 prosenttia. Tammikuun mittaus teki korjausliikkeen, mutta vain pienen. Suosio oli 12,0 prosenttia. Yksiselitteistä syytä on vaikea löytää. Tuntuu siltä, että syitä on niin monta kuin on kommentoijia. Tässä tärkeimmät selitykset. 1. Kenttäväki unohdettiin. Viime hallituskaudella Juha Sipilä (kesk.) pani joukkoineen Suomea kuntoon. Kiire oli niin kova, ettei kenttäväkeä ehditty informoida. Hallitus teki kipeitä ratkaisuja. Väki olisi halunnut, että johto olisi kiertänyt maata ja selittänyt, mitä päätökset tarkoittavat arjessa. 2. Hallitukseen vai eikö hallitukseen? Keskusta sai viime vaaleissa 13.8 prosentin kannatuksen. Vaikka puoluetoimistolla hihkuttiin ennakkoäänien lävähtäessä ruutuihin, lopputuloksesta ei voinut iloita. Moni katsoi, että puolueen on siirryttävä oppositioon. Silloinen hallitustunnustelija Antti Rinne (sd.) käänsi päät. Keskusta lähti mukaan. Päätös syntyi nopeasti, kun puoluetoimisto järjesti pikakyselyn verkossa. Moni on edelleen sitä mieltä, että hallitusoven avaaminen oli virhe. 3. Oikealle, vasemmalle, mutta ei keskelle. Jopa hiukan rehvakkaasti muistetaan toistaa, miten keskusta neuvotteli kymmenen kynnyskysymystä itselleen hallitusneuvotteluissa. Toistaiseksi aikaansaannokset ovat olleet laihoja. Puolue myös hakee rooliaan hallituksessa. Kenttäväkeä nakersi viime kaudella se, että keskusta oli liian oikealla kokoomusnuorassa. Pieni alkiolainen unohdettiin tyystin. Nyt pelätään, että vihervasemmisto vie ja keskusta vikisee. Milloin viisari värähtäisi keskustan puolelle? 4. Vuotaa kuin seula . Monenlaiset asiantuntijat pohtivat, minne keskustaäänet ropisevat. Jos kysyy puolueaktiiveilta, vastaus on, että kaikille. Tässäkin pelissä on yksi yli muiden eli perussuomalaiset. Eivät ole tuulesta temmattuja puheet, joiden mukaan heitä keskusta pelkää. Ja miksei pelkäisi. Kun ilmastomuutoksen torjunnassa lyödään ruoantuottajaa, parjataan maasturilla metsälle kurvaavaa ja yritetään valjastaa metsiä suojeluun, niin oppositiopuolueisiin silloin katse kääntyy. Nämä äänet eivät valu kokoomukselle, vaan perussuomalaisille, joiden peruskauraa teemat ovat. 5. Väki lähtee. Keskustalle on ollut kautta aikojen maakuntien ja harvaan asuttujen alueiden tuki selkärankana kannatukselle. Väestön pakkautuminen kasvukeskuksiin on kiihtynyt. Yhä useampi tila jätetään kylmilleen. Kun ei ole asukkaita, ei ole äänestäjiä. Keskustalaisten lapsia ja lastenlapsia asuu kaupungeissa. He eivät äänestä keskustaa, vaikka aate olisi imetty äidinmaidossa. 6. Puolue ei menesty kaupungeissa. Kukaan ei ole keksinyt sitä temppua, jolla puolue voisi saada jalansijan kaupungeissa, suurista kaupungeista puhumattakaan. Kun nuori muuttaa maalta kaupunkiin, dieselin verotus ei ole tärkeintä. Opiskeluaikoina nuori lumpsahtaa helposti poliittiseen naapurileiriin. 7. Puolue ajelehti puoli vuotta. Osa vaikuttajista on sitä mieltä, että puolue ajelehti ilman johtajaa liian kauan. Sipilä ilmoitti viime keväänä, ettei hän jatka puheenjohtajana. Loppukevät, hallitusneuvottelut ja koko kesä soljuivat niin, ettei puolueella ollut selvää vastuunkantajaa. Uusi puheenjohtaja Katri Kulmuni valittiin syyskuun alussa. Kokous olisi voitu järjestää aiemmin ja ehdokkaat olisivat saaneet tulla aiemmin päivänvaloon. 8. Riitely vihreiden kanssa. Keskustan ja vihreiden näkemykset liikenteestä, metsien hoidosta ja hakkuista sekä maatalouden kehittämisestä ovat välillä yhtä kaukana toisistaan kuin itä ja länsi. Osa kenttäväestä ei katso tätä hyvällä, sillä se vie paukkuja ja voimaa hallitustyöltä ja lisää entisestään jakaantumista kahteen leiriin. On myös herännyt pelko siitä, miten Kulmuni pärjää vihervasemmiston puristuksessa. Kun samaan veneeseen mentiin, pitäisi siellä osata olla. 9. Puheenjohtajuus. Kulmuni on ollut vallassa nelisen kuukautta. Moni hätkähti vuoden alussa, kun hän pohdiskeli, ettei keskustan kannatus ehkä nousekaan. Tämä oli erikoinen kommentti, kun kampanja-aikana sekä Kulmuni että Antti Kaikkonen uhosivat tekevänsä puolueesta taas suuren. Toisaalta Kulmuni on vasta aloittanut, joten moni toivoo hänelle työrauhaa. Ennen muinoin puheenjohtajat viipyivät keskustan johdossa pitkään: Johannes Virolainen 15 vuotta, Paavo Väyrynen kymmenen vuotta ja Esko Aho 12 vuotta. Onko kärsivällisyys hävinnyt, pitääkö nainen tai mies panna heti vaihtoon, jos käyrä vipattaa väärään suuntaan? Osa näyttää näin ajattelevan. Spekulaatiot henkilövaihdoksista häiritsevät. 10. Ohjelma päivitettävä. Keskusta ei ole kyennyt päivittämään sataprosenttisesti ohjelmaansa eli tuomaan puoluetta 2020-luvulle. Yli 110-vuotias puolue mielletään edelleen maaseudulla asuvien, iäkkäämpien kodiksi. Monet puolueen tunnusmerkit ruokkivat tätä kuvaa. Puolueella on mahdollisuus nousta suosta. Oppia voi hakea rajojen ulkopuolelta. Muualla Euroopassa ei nähdä niin voimakasta suurten kaupunkien ja maaseudun vastakkainasettelua kuin Suomessa. Monessa maassa maaseutu nähdään voimavarana. Puolueessa on innokasta ja nuorta väkeä. Hyvä niin. Veteraaneja ei kannata unohtaa. He ovat nähneet nousut, laskut ja uudet nousut. Kun puoluetoimisto perustaa työryhmiään, miksei sieltä pyydettäisi mukaan vaikkapa eduskunnasta vetäytyneitä konkareita jäseniksi. Kokemus on usein kultaa. Kirjoittaja on Lännen Median politiikan toimittaja.