Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Tampereen sortumavaarassa olevan rivitalon työmaalla merkittävä edistysaskel – Tuoreet kuvat näyttävät tilanteen, suunnitelmaa laaditaan kuumeisesti

Tuurnankatu 14:ssä Tampereen Kaarilassa sijaitsevan ja sortumisvaarassa olevan neljän asunnon rivitalon tilanne on saatu vakiinnutettua viikonvaihteen aikana. Realia isännöinti Nokian yksikönpäällikkö Tero Vänninmaja sanoo, että Tampereen rakennusvalvonta ja konsulttiyhtiö Ramboll Finland oy laativat nyt kuumeisesti korjaussuunnitelmaa, jolla sortumisuhka voidaan lopullisesti torjua. – Viikonvaihteen kovista vesisateista selvittiin pumppaamalla sadevesiä pois kaivannoista uppopumppujen avulla. Myös mittaukset osoittavat, ettei rakennukselle ole tapahtunut tai tapahtumassa mitään dramaattista. Pumppauksilla pyrittiin Vänninmajan mukaan estämään se, etteivät sadevedet huuhdo lisää maamassoja pois rivitalon Vakkolammin puoleiselta sivustalta. – Lisäksi on kaivettu pois maamassoja rivitalon etupuolelta, jotta rakennukseen kohdistuva maan paine hellittää, sanoo Vänninmaja. Naapurikiinteistöjen tilanne on vakaa Tero Vänninmajan mukaan suunnittelijat ja viranomaiset tekevät nyt yhteistyötä, jotta rivitalon sortumisvaaran poistamisessa päästäisiin järkevään lopputulokseen. Isännöintiyhtiö pitää naapurikiinteistöjen tilannetta vakaana ja uskoo, että viikonvaihteessa tehdyillä toimilla on pystytty estämään rivitaloon kohdistuvat lisävahingot. – Suunnitteilla on myös lähiaikoina järjestettävä yhtiökokous, jonka yhtenä aiheena on korjaussuunnitelman käsittely. Vakuutusyhtiönkin kanssa on neuvoteltu tilanteesta. Asumiskielto jatkuu toistaiseksi Rivitalon Vaakkolammin puoleiselta sivulta vajosivat maamassat viikko sitten sunnuntai-illan ja maanantaiaamun välisenä aikana. Tampereen kaupungin rakennusvalvonta asetti sittemmin neljän huoneiston rivitalon asumiskieltoon. – Meillä ei ole tällä hetkellä minkäänlaista arviota asumiskiellon kestosta. Kiellon asettanut rakennusvalvonta ratkaisee ajankohdan, milloin asukkaiden on turvallista palata asuntoihinsa. Kielto purkautuu todennäköisesti vasta korjaustöiden valmistuttua, arvioi Tero Vänninmaja. Vajoaman korjaaminen rivitalotontilla on hyvin haastavaa. Raskailla koneilla liikkuminen sortuneella alueella tai sen reunamilla on myös turvallisuuskysymys. Tontin raja kulkee viitisen metriä sortumavaarassa olevan talon seinästä. Tontin rajasta alkaa Vaakkolammin ranta-alueella sijaitseva Tampereen kaupungin luonnonsuojelualue. Lue myös: Asuintalo sortumavaarassa Tampereella – Kaupungin rakennustarkastaja ei ole nähnyt vastaavaa 40 vuoden urallaan: ”Voi hyvänen aika, ai kamala” Tämä kaikki Tampereen sortumavaarassa olevasta talosta tiedetään nyt: Maanrepeämä huomattiin viime viikolla, asukkaat evakossa, talo käyttökiellossa Tampereen Kaarilassa tarkkaillaan nyt sortumariskiä kahden muunkin talon tontilla – ”Siellä seurataan nyt tarkkaan, tapahtuuko maassa liikettä” Tampereen Kaarilassa Tuurnankadulla sijaitsevan rivitalon takapihalla tapahtui suuri sortuma sunnuntai-illan 16.2. ja maanantaiaamun 17..2. välisenä aikana. Talon takapihalle syntyi useita metrejä syvä, laaja sortuma, joka alkaa aivan talon perustusten juurelta ja ulottuu viereisen rivitalon piha-alueen päätyyn asti. Vajoama aiheuttaa talolle mahdollisen sortumavaaran. Talo asetettiin tiistaina 18.2. asumiskieltoon. Sortumariskiä pienentää se, että talo on rakennettu syvälle maahan paalutettujen teräsbetonipaalujen päälle. Talo seisoo rinteen päällä ja sen takapiha vietti kohti Vaakkolammia. Lammen ja talon välissä on Tampereen kaupungin luonnonsuojelualue.