Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Tähtijutut Moro Näköislehti Mielipiteet

Suomen huippuhiihtäjän jalka leikattiin kolmannen kerran: ”En ole katunut, että jatkan yrittämistä”

Hiihtäjä Lari Lehtonen meni viime kevättalvella urallaan kolmatta kertaa oikean jalan leikkausoperaatioon. – Samantyyppinen rasitusperäinen vamma siellä oli kuin aiemmin. Edelliset leikkaukset olivat vuosina 2015 ja muistaakseni 2008, Lehtonen kertoo. Kivut kantapäässä ja akillesjänteessä olivat nakertaneen maajoukkuemiestä koko viime kauden ajan, sillä hän ei pystynyt hiihtämään perinteistä käytännössä lainkaan. – Ei perinteisen hiihdossa kärsinyt potkaista kuin yhdellä jalalla. Tuore operaatio onnistui urheilijan mukaan hyvin. Hän pystyi aloittamaan juhannuksen jälkeen, eli käytännössä kaksi kuukautta tavanomaista myöhemmin, lähes normaalin perusharjoittelun kaudelle 2019–20. – Edelleen jalkaan täytyy tehdä kuntoutus- ja tukitoimia. Se tarkoittaa pohkeen ja akillesjänteen voimien lisäämistä ja aineenvaihdunnan parantamista. Teen sitä hyvin yksinkertaisesti mutta pitkäpiimäisesti: nousemalla päkiälle. Potentiaali lunastamatta Lehtonen ei vielä viime kevään leikkausoperaatioon mennessään ollut päättänyt, jatkuuko hiihtoura. Iso päätös syntyi keskikesän yöttömän yön aikoihin. Hän täytti 21. kesäkuuta 32 vuotta. – Huomasin, että olen hyvässä kunnossa. Olo on, etten ole ulosmitannut omaa potentiaaliani. Nähtäväksi jää, pääsenkö kokemani potentiaalin tasolle. Mies on ollut urallaan maailmancupin osakilpailussa parhaimmillaan yhdestoista. Komein saavutus on Lahden MM-kisojen yhdistelmäkilpailun yhdeksäs tila vuodelta 2017. – En ole katunut, että jatkan yrittämistä. Omien rajojen löytäminen motivoi. Virustauti kaatoi Jalkamurheiden kanssa paininut hiihtäjä oli viime kaudella parhaimmillaan Ulricehamnin maailmancupissa sijalla 30. – Hyvin pieni petraus siinä kisassa, niin olisin ollut selvästi korkeammalla tulosluettelossa. Maailmancupin viestissä taistelin kovien venäläisten kanssa loppuun asti. Pääsin mielestäni ihan hyvään kuntoon ja sain MM-kisapaikan, mutta sitten kävi legendaariset. Lehtonen kertoo sairastuneensa kahdeksi viikoksi virustautiin ennen Seefeldin MM-kisoja. Hän sinnitteli maaliin Alpeilla ainoassa startissaan 50 kilometrin vapaalla. Lopputulos oli 35:s sija. Itsensä valmentaja Mies jatkaa Madshusin suksi- ja Swixin sauvatallissa, mutta valmennuksessa hän ottanut vastuuta itsestään. Sparrauskavereina ovat toimineet miesten maajoukkueen vetäjät Mikko Virtanen ja Teemu Pasanen . – Sen voin sanoa, että tuhatta treenituntia tähän kauteen ei tule, mutta määrä ei uran tässä vaiheessa ole oleellista. Olen pystynyt tekemään laadukkaita harjoituksia onnistuneesti. Harjoitusleireillä kunto on tuntunut hyvältä. Lehtonen kilpaili viikonloppuna Rukan maailmancupissa Suomen kansallisen tason urheilijoiden kiintiössä. Hän hiihti lauantaina perinteisen 15 kilometrin kilpailussa komeasti sijalle 19. Sunnuntain vapaan takaa-ajossa Lehtonen joutui antautumaan vain muutaman sijan, ja Rukan minikiertueen loppusijoitukseksi tuli varsin kunnioitettava 23.