Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Tähtijutut Moro Näköislehti Mielipiteet

Taksinkuljettaja jätti 6-vuotiaan lapsen yksin pakkaseen seisomaan Tampereella – tuomio heitteillepanosta

Lapsia työkseen kuljettanut mies tuomittiin Pirkanmaan käräjäoikeudessa heitteillepanosta sakkorangaistukseen. Mies kuljetti lapsia koteihinsa, kun mies jätti toisen lapsista kyydistä tien varteen. 6-vuotias lapsi odotti kuljettajaa yksin tien varressa kymmenen minuuttia, kun mies toimitti toisen lapsen kotiinsa. Mies palasi sitten hakemaan lapsen ja jatkoi matkaa. Tilanne tapahtui Tampereella tammikuun 30. päivä. Ilmatieteen laitoksen mukaan Tampereella oli tuolloin pakkasta noin kahdeksan astetta. Syyttäjä katsoi, että mies oli tapahtumahetkellä lapsesta vastuussa ja asetti tämän avuttomaan tilaan taajama-alueella. Syyttäjän mukaan mies aiheutti lapsen hengelle ja terveydelle vaaraa. Mies myönsi oikeudessa syyttäjän kuvauksen tapahtumista sekä syyllistyneensä heitteillepanoon. Pirkanmaan käräjäoikeus antoi vuonna 1968 syntyneelle miehelle tuomion heitteillepanosta. Mies joutuu maksamaan 390 euroa sakkoa sekä kärsimyskorvauksia asianomistajalle noin 1 000 euroa viivästyskorkoineen. Lisäksi hän joutuu maksamaan oikeudenkäyntikuluja noin 1 600 euroa. Tuomio ei ole lainvoimainen. Historiassa vastaavia tapauksia Tapaus ei ole ensimmäinen Tampereella tai Pirkanmaalla. Aamulehti uutisoi esimerkiksi syyskuussa 2018 , miten koulutaksia kuljettanut jätti lokakuussa 2016 Tampereella kehitysvammaisen lapsen tien varteen 100 metrin päähän kotoaan, vaikka lapsi olisi pitänyt luovuttaa vain aikuisen valvontaan. Myös esimerkiksi lokakuussa 2018 taksinkuljettaja jätti 14-vuotiaan kehitysvammaisen lapsen kerrostalon rappukäytävään, vaikka lasta ei olisi saanut jättää yksin. Kuljettajan syyksi luettiin heitteillepano, mutta tekoa pidettiin vähäisenä, joten hän ei saanut rangaistusta tapahtuneesta.