Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Toimittaja piti vierailukiellon aikana hoivakotiin yhteyttä videopuheluilla ja sai hätkähdyttävän viestin

"Oletko sinä vieläkin kipeä? Onpa kova tauti!" Hoivakodissa asuvan äitini on vaikea ymmärtää, miksi en ole moneen viikkoon käynyt tapaamassa häntä. Videopuheluissamme yritän kertoa, että olen ihan kunnossa ja oireeton. Nyt on vain sellainen aika, että koronapandemian takia kukaan ei saa vierailla ikäihmisten luona, jotta emme tietämättämme tartuttaisi tautia heihin. Selitys alkaa viikko viikolta tuntua raskaammalta ja typerämmältä. Alussa kieltoon oli helppo sopeutua, mutta nyt olemme kaikki tahoillamme eläneet jo toista kuukautta lähes karanteenin kaltaisissa olosuhteissa. Kaikilla on kova ikävä, ja alkaa tuntua, että olemme hylänneet äidin hänen suojakseen viritettyyn vankilaan. Ensin vanhuksia ei edes tilastoitu, nyt kuolemista poliisitutkinta Vierailut todennäköisesti lisäisivät koronavirukseen kuolleiden määrää, mutta silti geriatrian emeritaprofessori Sirkka-Liisa Kivelä kyseenalaisti Lännen Median haastattelussa (22.4.) täydellisen vierailukiellon. Omaisille pitäisi tarjota vähintään mahdollisuus tavata läheisiään lasin takaa. Vanhusten suojelemisesta ja toisaalta heidän joukkokuolemistaan on herätty keskustelemaan. Vielä pari viikkoa sitten kaikkia hoitokodeissa tapahtuneita koronakuolemia ei laskettu edes tilastoihin. Nyt Kiuruveden hoitokotikuolemista on aloitettu poliisitutkinta. Ei ole normaalia, jos yli kolmasosa asukkaista kuolee lyhyen ajan sisällä, vaikka he ovatkin vanhoja ja jo elämänsä loppusuoralla. Ruotsissa suhtautuminen on karumpaa. Maassa on kuollut jo yli 1 700 ihmistä koronavirukseen, ja suurin osa on vanhuksia. Asia on sivuutettu olankohautuksella. "Hehän olivat vanhuksia, jotka olisivat muutenkin kuolleet pian." Videolla olemme melkein kuin lähekkäin Soitan äidille ja vitsailemme toistemme ulkonäöstä. Videopuhelu paljastaa, että kummankin tukka rehottaa, kuten monilla muillakin näinä sosiaalisen eristäytymisen aikoina. Onhan vierailukielto ollut tavallaan helpotuskin. Voin luvan kanssa olla matkustamatta toiselle puolelle Suomea ja hoitaa sen sijaan kontaktit etäyhteydellä. Videopuhelusta näen, miten äiti voi ja huomaan, kuunteleeko hän minua vai ei. Voin lopettaa yksinpuheluni, jos hänen silmänsä painuvat kiinni. Luen ääneen, laulan tuttuja lauluja ja soitan ukulelea. Hetken tuntuu, että olemme samassa tilassa ja toistemme lähellä. Pidämme vain linjaa auki, vaikka puhuttavaa ei ole. "Tämä on hyvä puhelu. Eikä maksa paljon", äitikin vahvistaa. Kuollut isä näyttäytyi ikkunan takana Älylaitteiden näytölle litistetty läheisyys ei kuitenkaan pitemmän päälle riitä ihmiselle, joka on jo liukumassa pois tästä elämästä. Hoitolaitoksen yksitoikkoinen arki, unet, televisio-ohjelmat ja tablettitietokoneelta vilkuttelevat läheiset alkavat sekoittua toisiinsa. Yhä useammin äiti kertoo – samalla kun ihmettelee, miksi emme tule käymään – että hänen puolisonsakaan ei ole pitkiin aikoihin käynyt, vaikka on piipahtanut ikkunan takana. En henno kertoa äidille, ettei isä pysyttele poissa koronaviruksen takia. Hän ei tule, koska on ollut kuolleena jo lähes kymmenen vuotta. Erään sunnuntaipuhelun aikana hän kertoo ilahtuneena, että on nähnyt televisiojumalanpalveluksessa lapsenlapsensa. "Hän saarnasi siellä." Suvussamme ei kylläkään ole yhtään pappia. Sydämeni sanoo, että minun ei pitäisi olla täällä tablettitietokoneen takana, vaan sängyn vieressä pitämässä äitiä kädestä kiinni. Hoitajat saavat tavata äitiäni ilman maskia, minä en suojavarusteissakaan Olen kateellinen hoitajille, joita toisinaan vilahtelee videoruudulla äidin takana. He saavat pukea ja kammata äitiäni ja kulkea hänen luonaan ilman kasvomaskia, minä en. Soitan hoitolaitoksen esimiehelle. Kuulen, että kasvomaskien käyttö aloitetaan "ensi viikolla" ja että omaisten vierailuja ei sallita eikä tapaamispaikkaa suunnitella. Myös vanhusten ulkoiluttaminen on kielletty, koska talutettaessa tai pyörätuolia työnnettäessä lähikontaktilta ei vältytä. "Jospa tämä vain menisi nopeasti ohi", esimies toivoo. Yksi kädenojennus omaisille on. Jos asukkaalle on tehty saattohoitopäätös, läheiset saavat tulla viimeisinä hetkinä hänen luokseen. Lopetan puhelun hämmentyneenä. En enää tiedä, toivonko äitini tapaamista vai sitä, että en pääsisi hänen luokseen.