Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Lapsia alkaa syntyä yhä vähemmän – tuoreen tutkimuksen mukaan maailman väkiluku kääntyy laskuun 2060-luvulla

Tuore tutkimus ennustaa, että väestö vähenee lähes kaikissa maissa ennen kuluvan vuosisadan loppua. Syntyvyys voi laskea 23 maassa – mukaan lukien Espanja, Italia, Portugali ja Japani – niin paljon, että niiden väkiluku puolittuu tai vähenee sitäkin enemmän vuoteen 2100 mennessä. Lancetissa julkaistusta tutkimuksesta käy ilmi, että enimmillään maailmassa on ihmisiä vuonna 2065, 9,7 miljardia. Vuonna 2100 määrä on pudonnut 8,8 miljardiin. Syynä pidetään muun muassa naisten lisääntyvää koulutustasoa ja työntekoa sekä ehkäisyn paranevaa saatavuutta. Väestö myös ikääntyy. Yli 80-vuotiaiden määrä nousee 141 miljoonasta jopa 866 miljoonaan vuonna 2100, millä uskotaan olevan ennennäkemättömiä seurauksia yhteiskuntarakenteeseen. Tutkimuksesta uutisoi muun muassa BBC . Johtaja, tutkimusprofessori Anna Rotkirch Väestöliiton tutkimuslaitoksesta sanoo, että väestön ikääntyminen on tällä vuosisadalla yhtä iso megatrendi kuin vaikkapa digitalisaatio ja ilmastonmuutos. – Olen samaa mieltä Lancetin päätoimittajan Richard Hortonin kanssa siitä, että tämä vuosisata tulee olemaan ennenkuulumaton koko ihmiskunnan historiassa, myös väestöennusteen myötä. Siitä puhutaan liian vähän, Rotkirch sanoo. – Väestö ikääntyy kaikkialla, ja se on jo hyvin ikääntynyt joissain maissa, kuten Suomessa. Kehitys huipentuu tulevien vuosikymmenien aikana. Maahanmuuttoa on pidetty ratkaisuna ikääntymiseen. Rotkirch huomauttaa, että Suomessa väestö olisi pienentynyt jo kuusi vuotta, jos ei olisi maahanmuuttoa. Rotkirch muistuttaa, että tulevaisuudessa kaikki vauraat maat kamppailevat siitä, mistä saisivat lisää työikäisiä. Saharan eteläpuolisessa Afrikassa väkiluku kolminkertaistuu Tuore tutkimus, jonka tekivät tutkijat Washingtonin yliopistosta Yhdysvalloista, povaa, että väestö Saharan eteläpuolisessa Afrikassa jopa kolminkertaistuu. Nigeriasta tulisi tällä vauhdilla maailman toiseksi runsasväkisin maa. Rotkirch sanoo, että Afrikka vaikuttaa tulevaisuudessa eniten koko maailman väestökehitykseen. Afrikassa väestöön vaikuttavat esimerkiksi sodat, ehkäisyn leviäminen ja koulutustaso sekä se, kuinka YK:n vuosituhattavoitteet toteutuvat. – Vaikka yleinen kehityssuunta on myönteinen, skenaariotkin voivat heittää paljon. Esimerkiksi ilmastonmuutos ja poliittinen epävakaus voivat kertoheitolla muuttaa väestöennusteita pahastikin. Anna Rotkirchin mukaan tutkimus on hyvin tärkeä avaus. – Tämä tutkimus on hyödyllinen, luotettava ja uskottava. Skenaarioiden tarkoitus on hahmottaa, missä olemme menossa väestönkasvun hillitsemisessä ja siten ihmisten hyvinvoinnissa ja ilmastonmuutoksessa, Rotkirch kuvailee. Rotkirch sanoo, että tuore tutkimus ei onnistu ennusteissa Pohjoismaissa, koska lähtökohtaiseksi syntyvyydeksi on otettu liian korkea luku. Hänen mukaansa Pohjoismaiden osuus ei kuitenkaan vaikuta koko tutkimuksen ennusteeseen, koska väestöt ovat täällä niin pieniä.