Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Perhe pettyi pahasti huvipuistossa: suljettuja laitteita, tyhjiä altaita ja lojuvia työmaatarvikkeita: ”Ihan kuin siellä olisi tarkoituksella jätetty kertomatta asiasta”

Hausjärveläinen äiti oli 10-vuotiaan poikansa kanssa Puuhamaassa Tervakoskella sen avajaispäivänä lauantaina. Huvipuistoalue avattiin kymmeneltä, mutta vesipuistoalue vasta kahdeltatoista siivoustöiden takia. Äiti kuvailee vesipuistoaluetta keskeneräiseksi työmaa-alueeksi. Kaksi vesiliukumäkeä oli suljettu ja yksi allas oli kokonaan tyhjä. Altaan ja liukumäkien ympärille oli laitettu vain pari aidan pätkää ja köysi. – Siellä lojui vasaroita ja betonista törrötti piikkejä. Todella vaarallista, äiti sanoo pöyristyneenä. Käyttökelvottomien laitteiden lisäksi suurin osa muista laitteista oli osan ajasta pois käytöstä. Työntekijät olivat kertoneet äidille, että se johtuu työvoimapulasta. Työntekijöitä ei ollut tarpeeksi vahtimaan kaikkia laitteita. Työmaa-alue oli keskellä allasaluetta, joten sen ohi täyttyi kulkea, jos halusi mennä altaasta toiseen. – On luonnollista, että lapset voivat juosta alueella turvallisesti. Nyt vanhemmat joutuivat koko ajan katsomaan, etteivät lapset mene työmaa-alueelle. Hausjärveläinen äiti todisti yhden läheltä piti -tilanteen, kun nelivuotias poika juoksi köydellä merkitylle alueelle. ”Siivoustöistä” ei ilmoitettu Äiti ihmettelee, miksi Puuhamaa ei ollut tiedottanut asiasta missään. Sisäänkäynnillä, nettisivuilla tai Facebookissa ei ollut mainintaa keskeneräisistä siivoustöistä. – Ja hinta oli silti sama. Tämä oli todellinen rimanalitus. Ihan kuin siellä olisi tarkoituksella jätetty kertomatta asiasta. Äiti toteaa, että tässä vaiheessa hän valitsee mieluummin toisen huvipuiston, jossa saa rahalleen vastinetta. Sunnuntaina Puuhamaan infosta tilannetta kuvattiin pikemminkin pienenä loppusiivouksena kuin työmaana. Infosta ei osattu tarkemmin kertoa, mistä johtui, etteivät kaikki laitteet olleet koko aikaa käytössä. Puistojohtaja Ilkka Vaskio halusi kommentoida asiaa kertomalla, että Puuhamaan pikkualtaan remontti on venynyt avajaisten yli. Remontti on viivästynyt sääolosuhteiden takia. Vesipuiston muut laitteet ja altaat ovat olleet käytössä joitakin lyhyitä poikkeuksia lukuun ottamatta. Vielä remontissa oleva allaskin pyritään saamaan käyttöön lähipäivien aikana. Päivitys 11.6.2019 kello 16.30: Lisätty puistojohtajan kommentit.