Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Ilja Janitskin, 42, on kuollut

Kohutun MV-lehden perustaja Ilja Janitskin kuoli kotonaan torstain ja perjantain välisenä yönä. Uutisen vahvisti hänen lähipiirinsä. Noin kolme vuotta sitten hänellä diagnosoitiin 4-tason suolistosyöpä. Suolistosyöpä löydettiin umpilisäkkeen poiston yhteydessä. Myöhemmin selvisi, että syöpä oli levinnyt imusolmukkeisiin. Ilja Janitskinin elämä oli tuon jälkeen pitkälti sairauden määrittelemää. Hänet leikattiin ainakin kahdesti. Sairaudessa on ollut hetkiä, jolloin syöpä oli remissiossa. Elokuussa hänen syöpänsä uusiutui. – Terveisiä Meilahden syöpäosastolta. Täällä asun nykyisin. Niin ne vaan perkeleet uusiutuvat. Taisteluni, erä 2. alkaa. Tuumaakaan en periksi anna!, Janitskin kirjoitti sosiaalisessa mediassa. Sairautensa loppuajan Janitskin oli toisinaan kotonaan, toisinaan Meilahden syöpäosastolla. Hän joutui viimeisen kerran sairaalaan hengitysvaikeuksien vuoksi. Viime viikolla hänelle todettiin, että häntä ei voida enää hoitaa.