Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

TPS löi Nokian KrP:n toistamiseen – Mikko Laakso kaipaa kipeästi tulitukea

TPS pitää Nokian KrP:tä pihdeissään miesten salibandyliigan puolivälierissä. Turkulaiset juhlivat maanantaina samoin 4–3-lukemin kuin avausottelussakin. Kaava on ollut sama. TPS hankkii johtoaseman ja suojelee sitä bussi parkkiin -tyylisellä matalalla blokilla, eikä karvaa juuri lainkaan. – Keskiviikko on vedenjakaja tässä sarjassa. 0–3 voi olla liikaa. Paransimme ensimmäisestä ottelusta, enkä ole siinä mielessä huolissani, KrP-luotsi Jarmo Härmä kommentoi. Nokialaisista Mikko Laakso on viimeistellyt molemmissa peleissä kaksi osumaa, mutta tulitukea kaivataan kipeästi. Katseet kääntyvät esimerkiksi Joona Rantalaan ja Henri Johanssoniin , jotka vetivät Turussa nollalinjalla. Lopussa vieraat pääsivät jauhamaan 1,5 minuuttia ylivoimalla ja ilman maalivahtia, mutta tasoitus jäi tekemättä. – Pari kertaa lauoimme vastustajan maalivahdin maskiin ja pari kertaa pelaajat siirsivät palloa, kun olisi pitänyt vetää. Lähellä olimme. TPS:n Miko Kailiala on ollut sarjan tehokkain pelaaja kahdella maalilla ja neljällä syötöllä. – Täytyy nyt miettiä peluutusta Kailialaa ja Eero Jaloa ajatellen, Härmä ennakoi. Välieräpaikka irtoaa neljällä voitolla.