Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Tays tekemässä ison päätöksen: aikoo ajaa alas kiireettömän hoidon – uusia hoitoaikoja ei anneta

Tampereen yliopistollinen sairaala Tays valmistautuu kiireettömän hoidon aikojen siirtämiseen. Päätös asiasta tehdään huomenna aamupäivällä. Päätöksellä pyritään turvaamaan päivystys- ja tehohoidon tarve koronaviruspandemian aikana. Kuinka todennäköistä on, että kiireettömät hoidot lykätään, Taysin johtajaylilääkäri Juhani Sand? – Eri toimialueilla ja yksiköissä on jo jouduttu tekemään omia ratkaisuja, ja osittain ei-kiireistä hoitoa on vähennetty. Tarkoitus on päättää asiasta laajemmin huomenna. – Joka tapauksessa ei-kiireellistä hoitoa tullaan loppuviikon aikana edelleen vähentämään asteittain. Keitä kaikkia hoitoaikojen siirtyminen koskee? – Se koskettaa niitä hoitoja, joissa normaalioloissa on kuuden kuukauden hoitotakuu. Miten siirto toteutetaan, eli saako ajan varannut uuden hoitopäivämäärän? – Tässä kohtaa ei ainakaan anneta uutta aikaa, koska ei yhtään tiedetä, miten epidemia-aalto pyyhkäisee valtakunnan yli, ja kuinka kauan se kestää. Uusiin aikoihin palataan sitten, kun akuutti tilanne rauhoittuu ja tulevaisuutta pystytään arvioimaan paremmin. – Hoidon varaukset eivät katoa, vaan annettu aika ei vain toteudu ja se arvioidaan uudestaan myöhemmin. Miten hoitoon tuleville tiedotetaan asiasta? – Pyrimme tietysti ottamaan yhteyttä henkilökohtaisesti. Jos tulee kategorinen päätös siitä, että kaikki ei-kiireiset toimenpide- ja vastaanottoajat lopetetaan, asiasta tiedotetaan julkisten tiedotusvälineiden, Taysin kotisivujen ja OmaTays-palvelun kautta.