Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Ajanviete Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

EK:n kysely: 40 prosenttia työnantajista varautui jo viime viikolla koronan seurauksena lomautuksiin ja irtisanomisiin

Työnantajista 40 prosenttia varautui jo viime viikon lopussa lomautuksiin ja irtisanomisiin, kertoo Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n kysely. Yli puolet yrityksistä oli varautunut erilaisilla toimenpiteillä koronaviruksen aiheuttamiin häiriöihin niiden negatiivisten vaikutusten minimoimiseksi. Koronaepidemia osuu kyselyn mukaan kaikkien kokoluokkien työnantajayrityksiin toimialasta ja alueesta riippumatta kovaa. Lähes 90 prosenttia työantajista arvioi epidemian haittaavan yrityksen toimintaa. Yrityksistä 40 prosenttia arvioi tilanteensa heikentyvän merkittävästi koronaepidemian seurauksena. Yhtiöistä 87 prosenttia arvioi, että epidemialla on vähintään jonkinasteisia negatiivisia vaikutuksia yrityksen toimintaan ja taloudelliseen tilanteeseen. Koronavirusepidemian seurauksena syntyviä lomautuksia ja irtisanomisia piti todennäköisenä 40 prosenttia yrityksistä, 43 prosenttia piti niitä viime viikon loppupuolella vielä epätodennäköisinä. EK:n kyselyn mukaan lähes 90 prosenttia yrityksistä pitää yhteiskunnan tukitoimia melko tai erittäin tarpeellisina koronan johdosta. Vastaajat olivat varsin yksimielisiä riippumatta yrityskoosta. Yritysten mukaan tilanne on vakava. Jo kriisin akuutin vaiheen edellä palvelualan yrityksiltä pysähtyi kysyntä ja teollisuusyritykset kärsivät toimitusketjun häiriöistä. Monen yrityksen rahoitusvaikeudet ovat pakottavia. Yritykset odottavat vastaantuloa ja joustavuutta sekä rahoittajilta ja vakuutusyhtiöiltä. Ne toivovat yhteiskunnan tukea palkanmaksuun sekä kevennyksiä työnantajamaksuihin ja sairausajan palkkakustannuksiin. Kritiikkiä tuli viranomaisten puutteellisesta ohjeistuksesta. EK käynnisti yrityksille säännönmukaisen kyselyn koronan vaikutuksista. Ensimmäiseen kyselyyn vastasi yli 780 yrittäjää 12.–16. maaliskuuta, jolloin yritykset eivät vielä tienneet hallituksen valmiuslakiesityksestä. Koronavirus tyhjentää monet normaalisti vilkkaat paikat Suomessa. Kuva Helsingin Jätkäsaaren Länsiterminaalista viime viikolta.