Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Takareisivaiva pitää Aku Partasen sivussa Kalevan kisojen kävelystä – Aleksi Ojala on mestarisuosikki Turun 20 kilometrillä

Lappeenrannan Urheilu-Miesten Veli-Matti ”Aku” Partanen ei puolusta mestaruutta torstaina Turussa alkavien Kalevan kisojen 20 000 metrin kävelyssä. Partanen joutuu jättämään Kalevan kisat väliin takareisivaivan takia. Partasta aiemmin tänä kesänä kiusannut takareisivaiva palasi Kalevan kisojen viimeistelyharjoituksessa. – Oikean jalan takareisivaiva on ilmoitellut itsestään nyt sunnuntaista lähtien. Tein tiistaina 400 metrin vetoja, joiden aikana takareisi kiristyi samalla tavalla kuin aiemmin kesällä, Partanen kertoo. Partanen kävi keskiviikkona lääkärissä ja jalkaa myös hierottiin. – Jos Kalevan kisoissa olisi halunnut kilpailla, jalan olisi pitänyt olla nyt oireeton. Sitä se ei ollut kun kävin kokeilemassa, Partanen sanoi. Partanen sanoo, että on parempi ottaa vastaan se pettymys, että Kalevan kisat jäävät väliin kuin, että koko kausi jää väliin. Partasen suunnitelmissa on kävellä lokakuussa Dudincessa 50 kilometriä. – Harmittaa, kun sain alkukesän vaivojen jälkeen kasaan hyvän harjoitusjakson. Olin jo unohtanut koko vaivan, en uskonut sen palaavan. Toivon mukaan se helpottaa nyt nopeammin kun tunnistin oireet samanlaisiksi kuin alkukesällä ja osasin reagoida niihin. Myös Jarkko Kinnunen on pois Kalevan kisoista. Lyhyemmillä matkoilla (3 000, 5 000 ja 10 000 metriä) ennätyksiään takonut Urjalan Urheilijoiden Aleksi Ojala on suosikki.