Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Nuori mieskuljettaja osui autollaan rekkaan ja kimposi moottoritien kaiteeseen – huumepikatesti antoi positiivisen tuloksen

Lempäälässä sattui tiistai-iltapäivänä liikenneonnettomuus, johon joutuneen henkilöauton nuori mieskuljettaja oli päihteiden vaikutuksen alaisena. – Nuori mies oli silminnäkijöiden mukaan osunut autollaan ensin rekkaan, sitten sinkoutunut kaiteeseen ja pyörinyt moottoritiellä ympäriinsä, sanoo paikalla ollut Pirkanmaan pelastuslaitoksen pelastuspäällikkö Jari Järvinen . Järvisen mukaan poliisi teki kuljettajalle puhallus- ja huumetestit ja otti tämän mukaansa. Auto meni lunastuskuntoon. Kuskille ei tullut henkilövahinkoja. – Onneksi sivullisille ei sattunut mitään vahinkoja. Kuljettaja oli poliisille tulleiden vihjeiden mukaan törttöillyt jo aiemmin autollaan moottoritien pientareella ja tullut peruuttamalla takaisin moottoritielle, Järvinen sanoo. Kuljettajaksi ilmeni 1999 syntynyt mies, jolle suoritettu alkometrikoe osoitti negatiivista, mutta huumepikatesti antoi positiivisen tuloksen, Sisä-Suomen poliisilaitos tiedottaa. Epäilty vietiin terveyskeskukseen verikokeisiin ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. Onnettomuutta ja sen syitä tutkitaan liikenneturvallisuuden vaarantamisena, rattijuopumuksena sekä huumausaineen käyttörikoksena, poliisi kertoo. Onnettomuus sattui kolmostiellä Hämeenlinnan ja Lempäälän välillä. Tarkempi paikka oli Valkeakosken liittymästä 3,7 kilometriä Pirkanhovin suuntaan liittymien 34 ja 33 välillä. Hälytys onnettomuudesta tuli puoli kuuden aikaan illalla. Onnettomuudesta aiheutui haittaa Hämeenlinnan ajosuuntaan ja yksi ajokaista oli suljettu liikenteeltä. Liikenne palautui normaaliksi kello 19 aikaan. Uutista päivitetty 23.7.2019 kello 22.43: Lisätty Sisä-Suomen poliisilaitoksen tiedot.