Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Viikonvaihteessa Malagasta saapui kymmenen ylimääräistä lentoa – koiria sai tuoda paljon enemmän kuin normaalisti

Matkatoimisto Meriaturin numero Espanjan Fuengirolassa tyyttää varattua. Eikä ihme. Matkat Suomeen ovat edelleen haluttuja, mutta toimisto joutuu myymään ei oota. Finnairin viestinnästä kerrotaan, että viikonvaihteen aikana lennettiin Malagasta Suomeen kymmenen ylimääräistä lentoa. Yhdellä lennolla oli vähintään 200 matkustajaa. Aurinkorannalla herättiin jo viime viikolla uuteen ongelmaan. Monet ovat viettämässä talvikautta, tai ovat muutoin pitemmällä lomalla, jolloin koira on otettu mukaan. Miten ne saadaan tuotua Suomeen? Normaalioloissa Finnairin lennolle otetaan kaksi pientä koiraa matkustamoon ja kaksi isoa ruumaan. Finnairin mukaan viime viikonlopun lennoilla oli voimassa poikkeusjärjestelyt. Pieniä koiria sai tuoda matkustamoon kuusi ja ruumaan sai ottaa niin ikään kuusi isoa koiraa. Jenni Sirviö matkatoimisto Meriaturista ehtii vastata lyhyesti sähköpostiin. Hän kertoo, että kaikilla Finnairin lennoilla koirapaikat olivat täynnä. – Nyt uusia lentoja ei ole tiedossa, hän viestittää. Ruokaa tilauksesta Raumalainen kehitysjohtaja Vesa Uusi-Kilponen on yrittäjä suomalaisessa palvelukeskus Centro Finlandiassa Fuengirolassa. Hän kertoo Lännen Medialle, että he palaavat Suomeen vasta toukokuussa omalla autolla, jos mahdollista. Tässä kyydissä pääsee myös heidän koiransa. – Emme edes harkinneet lähtöä lentäen. Lentokenttäkuljetukset ja lentokoneessa istuminen suurissa joukoissa eivät houkutelleet. Uusi-Kilponen jatkaa, että ravintola keskuksessa on nyt suljettu, mutta ravintolassa on pari kokkia, ja he toimittavat tilauksesta ruokaa koteihin. Tietoa verkkolehdestä Suomalaisessa palvelukeskuksessa toimii myös Fuengirola.fi -lehti. Sen päätoimittaja Antti Pekkarinen kertoo, että keskuksessa on ollut luonnollisesti hiljaista viime päivät. – Normaalioloissa meillä käy päivittäin 300–500 suomalaista. Keskuksessa on ruokakauppa, ravintoloita, matkatoimisto, päiväkerho sekä pieni koulu, jossa noudatetaan suomalaisia opetussuunnitelmia. Pekkarinen joutui maanantaina selvittelemään poliisin kanssa murtoa, joka oli tehty keskuksen ravintolaan. Hänen mukaansa murrot eivät ole onneksi ryöstäytyneet poikkeusoloissa käsistä. – Poliisi kertoi, että niitä on ehkä hiukan enemmän, mutta ei mitään aaltoa. Lehti ilmestyy kerran viikossa. Nyt päivitettyä tietoa jaetaan verkkosivujen kautta.