Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Näköislehti Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Tähtijutut

Poliisi aloittaa tänään teknisen tutkinnan Länsi-Teiskossa maan tasalle palaneen koulun raunioissa – ”Pyrimme paikantamaan kohdan, josta palo on saanut alkunsa”

Viime torstaina tulipalossa tuhoutuneen Länsi-Teiskon vanhan koulun raunioilla aloitetaan tänään poliisin tekninen tutkinta, jonka tarkoituksena on selvittää palon syttymissyy. Silminnäkijät kertoivat tulipalosta torstai-iltana Asian tutkinnanjohtaja rikoskomisario Pauli Pitkäkoski kertoo, että syttymissyystä tai paikasta, josta palo on saanut alkunsa, ei toistaiseksi ole tietoa. –Teknisen tutkinnan avulla pyrimme paikantamaan kohdan, josta palo on saanut alkunsa. Pitkäkoski ei tässä vaiheessa osaa sanoa, kuinka tutkinta etenee, mutta kertoo teknisen tutkinnan kestävän keskimäärin kahdesta tunnista kahteen vuorokauteen.