Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Matkailuala odottaa kuumeisesti, että matkailurajoituksia löysätään – muussa tapauksessa Lapissa on talvella todella hiljaista

Matkailuala katsoo jännityksen sekaisin tuntein tulevaa talvikautta. Joku saattoi keväällä ajatella, että korona rokottaa ankarasti vain kesämatkailua, mutta myös talvi on pahasti uhattuna. Yksi lähiajan suuria päätöksiä on, mitä hallitus tekee matkailurajoituksille. Viime viikolla otettiin käyttöön niin sanottu liikennevalomalli. Sen mukaan vihreistä maista Suomeen tulevien ei tarvitse olla omaehtoisessa karanteenissa. Vihreiksi lasketaan maat, joissa on ollut alle 8-10 koronatartuntaa 100000 asukasta kohden edellisten 14 vuorokauden aikana. Sen sijaan Suomeen saapuvan pitää mennä kahden viikon omaehtoiseen karanteeniin, jos hän tulee maasta, jossa on yli 8-10 tartuntaa 100 000 asukasta kohden. Tällä hetkellä vihreiden maiden joukko on melko pieni eli Italia, Latvia, Liechtenstein, Slovakia, Liettua, Unkari ja Viro. Määrä voi vielä supistua, jos korona nostaa päätään syksyn tullen. Jos matkailurajoitukset pidetään nykyisellään, ei Lapin hangilla juuri ulkomaalaisia näy. Se tietäisi kovaa iskua paitsi Pohjois-Suomelle, niin myös koko maalle. Muun muassa Lapland Hotels -ketjun ja viisi hiihtokeskusyhtiötä omistava yhtiö ilmoitti maanantaina aloittavansa noin 2000 työntekijää koskevat yt-neuvottelut. Tämä voi olla vasta alkusoittoa. Elinkeinoministeri Mika Lintilä haluaisi, että raja nostettaisiin 25 tartuntaan 100 000 asukasta kohden. Hän vetoaa työpaikkojen puolesta. Matkailu työllistää Suomessa pitkälti toistasataatuhatta työntekijää. Hallitus ei ole helpon asian edessä. Toisella puolella vaakakupissa ovat työpaikat ja talous ja toisella puolella mahdolliset koronan leviämisen tuomat ongelmat jopa kuolemantapauksineen. Terveyden korostaminen on ollut koko korona-ajan merkittävässä roolissa, mikä on erittäin hyvä asia. Nyt olisi kuitenkin yritettävä löytää luovia ratkaisuja, joilla koronavirus saataisiin pysymään kurissa niin, ettei elinkeinoelämä joudu kohtuuttomaan tilanteeseen. Yhtenä ratkaisuna on esitetty niin sanottua matkailukuplaa. Tällöin charter-lennoilla tulevat matkailijat testattaisiin lähtömaassa ja Suomessa. Lisäksi he noudattaisivat lomansa ajan tiukkoja terveysohjeita. Kaikki mahdolliset ratkaisut on syytä käydä nyt läpi. Kerrannaisvaikutukset ulottuvat terveyteenkin, jos talvimatkailu tyssää pahasti ja työttömyys kasvaa suureksi.