Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

IS: Ministeriö lieventämässä ikäihmisten liikkumisohjeistusta

Sosiaali- ja terveysministeriö (STM) aikoo lieventää yli 70-vuotiaille koronaepidemian vuoksi annettua liikkumisohjeistusta, kertoo Ilta-Sanomat . Lehden mukaan uutena linjauksena on, että ikäihmiset saavat tavata muita ihmisiä, kunhan tapaamiset järjestetään pääosin ulkona. Samalla tulee huolehtia kahden metrin turvaetäisyydestä ja hyvästä hygieniasta. Uusi ohjeistus valmistuu lähiaikoina, kertoo STM:n neuvotteleva viranhaltija Satu Karppanen Ilta-Sanomille . Hän sanoo lehdelle myös, että tilannetta tarkastellaan uudelleen kesäkuun lopulla.