Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Tamperelaisten tekemällä salsa-videolla uskomaton menestys – Ylitti jo 10 miljoonan katsojan rajan ja toi lisäksi avioliittotarjouksen

Kahden tamperelaisen tanssinopettajan ideoima salsavideo on poikinut uskomattoman menestyksen maailmalla. Vuonna 2013 Kuubassa kuvattua Yo Vengo de Cuba -videota on katsottu Youtubessa torstaihin mennessä jo 10 717 762 kertaa. Menestyksen kunniaksi Salsa House -tanssikoulu aikoo järjestää 26. toukokuuta Miljoonabileet Näsilinnassa. Tanssivideon ideioinut tanssinopettaja Eija Nummela kertoi helmikuussa 2015 Aamulehden toimittajan Tiina Leinosen tekemässä haastattelussa, mistä video sai alkunsa ja mitä sitten tapahtui: ”Kaikkihan sen videon ovat nähneet” Tanssinopettaja Eija Nummela tekee usein oman päänsä mukaan. Mutta Kuubassa asuvan saksalaisen kuvaajan Sven Creutzmannin vinkkiä hän kuunteli tarkasti: Pidä kuubalaiset tyytyväisinä. Hanki kuvauspaikalle ruokaa ja sopivasti rommia. Ilman ulkomailta tuotua suklaata ei paikallisten ammattitanssijoiden polvi nouse, Creutzmann oli sanonut. Näillä eväillä Nummela pystytti bileet, joita moni on seurannut myöhemmin Youtubesta. Tamperelainen tanssikoulu on tehnyt sen, mistä moni videobloggaaja haaveilee. Tanssivideo on kerännyt yli kaksi miljoonaa katsojaa (s.o. vuonna 2015). Toinenkin tanssikoulun video on sekin kerännyt yli miljoona katsojaa. Videot ovat tehneet Nummelasta salsapiireissä kansainvälisen kuuluisuuden. – Kaikkihan sen videon ovat nähneet, oli suurimpien salsabändien saksalainen manageri tuhahtanut. Nummela ja manageri olivat törmänneet sattumalta kansainvälisillä salsafestivaaleilla Havannassa. – Ja sinä olet videon punahousuinen nainen, mies oli riemastunut huomatessaan kenen kanssa on tekemisissä. – Tuntuihan se hienolta olla ison salsatapahtuman julkkis. Arkisin työni on viilata oppilaitteni askellusta näissä kellariin rakennetuissa saleissa, Eija vertaa. Videot ovat poikineet yhteistyötarjouksia Euroopasta. Rakkaudentunnustuksiakin on tipahdellut Facebookin kautta. – Sain myös avioliittotarjouksen ecuadorilaiselta mieheltä, joka väitti ihastuneensa ”punahousuiseen tyttöön”. Mies oli hyvin päättäväinen ja pommitti minua romanttisilla viesteillä viikkotolkulla, kertoo Nummela Salsa Housen nettisivuilla . Videolla on muitakin tamperelaisia, kuten Salsa Housen opettaja Tiia Tönning . Kosijoiden harmiksi myös naisten aviomiehet Alain Martínez ja Tony Guillén tanssivat videoilla. Käsityksesi salsasta? Lantion ketkutusta kiusallisen lähellä paria. Minimaalisia asuja. Vähän kuin Lambada! Ei, olet erehtynyt. Salsa Housen videot antavat toisenlaisen kuvan kuubalaisesta tanssista. Sellaisen kuin salsa on tänä päivänä sen juurilla Havannassa. – Halusin näyttää, millaista kuubalainen tanssi on oikeasti. Se ei ole poseeraamista tai suunniteltujen kuvioiden suorittamista, Nummela sanoo. Tarkoitus oli ottaa vain valokuvia tanssikoulun käyttöön Descarga en Callejón de Hamel -kuvauksia varten Nummela ja Tönning olivat harjoitelleet vain lyhyen tanssisarjan, joka sekin muuttui kuvauksissa jatkuvasti. Kaikki muu liike syntyi spontaanisti. Kuvaajan lisäksi paikalla oli 15 ammattitanssijaa ja Kuuban suosituin rumbabändi Yoruba Andabo soittamassa rumpuja. Ruudulta välittyvä riehakas meininki tekee vaikutuksen. Tanssijat jatkavat tanssia toinen toisensa askeleista. Meno on rentoa kuin katutanssissa. – Sitähän se on, katusalsaa. Tarkoitus oli ottaa vain valokuvia tanssikoulun käyttöön. Hittivideo syntyi sivutuotteena. – Kun tanssijoita kokoontuu yhteen, riemu repeää usein ihan oikeasti. Unohdimme koko videokameran olemassaolon. Tosin koko video meinasi jäädä syntymättä. Ensiksi Nummelan kengästä katkesi korko, minkä nainen ei antanut horjuttaa askeleitaan. Pian petti myös äänentoisto, mutta musiikki saatiin kuulumaan kannettavasta minikaiuttimesta. Sitten yksi rumpaleista sai sydänkohtauksen. – Emme tietenkään kyenneet tekemään mitään ennen kuin saimme tiedon, että hän on kunnossa. Kuvaussessio on Nummelan mielestä hienointa, mitä hän on ammatissaan tehnyt. Se vie voiton esimerkiksi esiintymiseltä kokoillan tanssishow'ssa, joita Salsa House on järjestänyt muutaman kerran Hällä-näyttämöllä. Lavallakin adrenaliini aiheuttaa kylmiä väreitä, mutta ammattitanssijoiden kanssa työskentely sai Nummelan kehon tärisemään. – Se oli tamperelaisen tanssinopettajan unelmien täyttymys. Tampereella Nummela on opettanut aikuisia salsaamaan 15 vuoden ajan. Nyt 350 oppilasta ratkovat salsan solmuja Nummelan "insinöörimäisen järjestelmällisiksi" kehittyneillä menetelmillä. Opetuksen peruskaavan Nummela tosin ratkaisi jo ensimmäisellä parisalsatunnillaan. Hän oli luvannut erään nelikymppisen putkimiehen vaimolle, että mies pysyisi opetuksessa mukana. – Tuijotin tuon miehen jalkoja herkeämättä. Kun nostin katseeni, näin kaikilla samoja ongelmia. Päätin suunnata salsatuntini suomalaiselle miehelle. Nummelan mukaan suomalaisille vaikeinta on rentouden löytäminen, jota salsa ehdottomasti vaatisi. Siten mekin pystyisimme tanssimaan samalla tavalla reteästi mutta elegantisti Youtube-videoilla, kuin kuubalaiset konsanaan.